18.10.2018

Ajatuksia väsymyksestä ja alipalautumisesta

Omaa toimintaa kannattaa aika ajoin tarkastella ihan oikeasti objektiivisesti. Ainakin mun somessa on viime kuukausina puhuttu paljon palautumisesta, levosta ja ylipäätään kuormittumisesta. Aihe on ihan tosi mielenkiintoinen vaikka on tuntunut, että kaikki on ollut jo tuttua asiaa. Kyllähän mä osaan levätä! Kunnes viides flunssa vajaassa vuodessa (plus monet muut epämääräset oireet) pakotti lepäämään ihan huolella. Oli nöyrryttävä ja todettava, että perkele, väärässä olin. Elimistö on koko ajan ja on ollut jo pidemmän aikaa ylikierroksilla ja rasittuneena.

Osittain tämä on varmasti tullut lapsen saamisen myötä. Yöunet ovat mitä ovat eikä niihin voi täysin vaikuttaa mutta on syytä kurkata peiliinkin. Turhan monena iltana olen jäänyt vain koomaamaan vaikka olisi pitänyt mennä nukkumaan. Päivisin ei oikein ole aikaa hengähtää, lapsemme kun on aika eläväinen. Liikunta onkin ollut mulle se aika, jolloin saan keskittyä vain yhteen asiaan. Tämä on vähän rauhoittanut pään sisäistä hulinaa mutta toisaalta olen vain aiheuttanut kropalle lisää kuormaa. Varsinkin kovatehoinen liikunta on elimistölle stressitila.

Olen viime aikoina opiskellut jonkin verran treenien ohjelmointia ja todennut, että olen tehnyt paljon asioita myös siellä väärin. Kuten viimeksi kirjoittelin, olen tehnyt treenisuunnitelman, jossa tehoiltaan erilaiset viikot vaihtelevat: kevyt-keskiraskas-raskas, joiden jälkeen tulee palauttava viikko, jolloin tehot tai määrät pudotetaan puoleen. Kuten eräs minua viisaampi on todennut, että jos koko ajan treenaa kovaa, ei tiedä kovaa treenaamisesta mitään. Jotta kehosta saa oikeasti kaiken irti, on sen annettava ensin levätä ja toipua.

Monesti levon ja palautumisen yhteydessä puhutaan oman kehon ja olotilan kuuntelusta. Siinäkin ajattelin olevani hyvä ja toisaalta olinkin. Olen monta kertaa viimeisen puolen vuoden aikana huomannut, että olo ei ole "normaali" mutta en ole kuitenkaan osannut tehdä asialle mitään. En ole tajunnut, että kyse on yksinkertaisesti väsymyksestä ja alipalautumisesta. Ja vaikka olisinkin ollut ihan väsy niin olen ajatellut, että teen tämän kotijutun/ treenin/ mitä ikinä ja lepään sitten. Väärin! Jos koet olevasi väsynyt niin lepäät heti, kun siihen on mahdollisuus. Ei huomenna vaan tänään ja mieluiten heti nyt.
Jeti näyttää mallia

Onneksi keho on viisas. Jos mieli ei tajua niin lopulta keho lyö stopin, jonka jälkeen on pakko levätä. Mä otin kuukauden lähes totaalilepoa. Kävin lyhyillä kävelyillä ja tein hyvin kevyesti keskivartalon syvien lihasten aktivointia. Mikä tärkeintä, olen opetellut tietoisesti hidastamaan pään sisäistä hulinaa, joista ainakin osa on itseaiheutettua. Suosittelen kaikille edes muutaman kerran päivässä kiinnittämään huomiota hengitykseen.

Mikä nyt on muuttunut? Palasin tämän viikon alussa treeneihin. Salilla huomasin heti, että keho toimii ihan eri tavalla. Hermotus ja aineenvaihdunta pelittävät jälleen. Treenin jälkeen oli fyysisesti väsy mutta mieli oli ihanan kirkas ja täynnä energiaa. Ennen tilanne oli päinvastoin. Eilen pyöräilin töihin ja takaisin. Päivästä tuli suunnitelmien muutoksen takia tuplasti rankempi kuin olin suunnitellut ja se tuntuu nyt. Siksi tämän päivän PK-lenkki jää välistä ja käyn työkaverin kanssa lyhyellä kävelyllä. En siis lähde väkisin tekemään ohjelmoitua treeniä, jos keho tuntuu väsyneeltä.
Hyvä fiilis treenin jälkeen!

Ja ei, vaikka kuulostaa, että nyt on kaikki hanskassa ja elämä raiteillaan niin saan olla koko ajan tarkkana, että lepään ja rauhoitun tarpeeksi. Kierrokset nousee huomaamatta ja mä tänään vielä treenaan vaikka vähän painaa ja lepään sitten viikonloppuna. Mutta otan tämän oppimisprosessina, jossa voin kehittyä koko ajan.

Kivaa loppuviikoa sulle! Jos tuntuu, että vauhtia on vähän liikaa niin tee kuten me ja lähde retkelle! :)
Parasta on tietenkin makkaranpaisto!