19.8.2018

Rokua TrailRun - ensimmäinen juoksutapahtuma!

Tänään oli mun liikuntahistoriassa tärkeä päivä, kun osallistuin ensimmäistä kertaa mihinkään liikuntatapahtumaan! Lyhyesti päivästä voisi todeta, että oli kivaa, nautinnollista ja hieman pahoinvoivaa :D

Herättiin kuuden jälkeen aamulla ja suunnitelmissa oli saada kaikki mahdollisimman valmiiksi ennen pojan heräämistä. Noh, sain hätäseen silmät auki, kun pojan huoneesta alkoi kuulua mölinää. Tissiteltiin ja syötiin aamupuurot ja päästiinkin ihan ajoissa matkaan. Matkalla söin vielä vähän eväsleipää mutta sen verran jännitti, ettei ruokahalua oikein ollut.

Numerolaput haettiin Rokuan kylpylästä, missä myös odotettiin hetki ennen kuin oli aika siirtyä lähtöpaikalle. Kirosin lähtöpaikalle kävellessä, että sykemittari ei toimi, kun sen mukaan syke oli 163. Hetken aikaa sitä tuijotettuani tajusin, että ei, ihan oikein se näyttää :D Pikkusen siis jännitti!

Arvoin koko aamun, että laitanko pitkät trikoot vai shortsit ja onneksi päädyin shortseihin. Ilma lämpeni aamupäivällä nopeasti, kun aurinko alkoi paistaa. Muutenkin sää oli ihan täydellinen juoksuun: aurinko paistoi mutta tuuli viilensi kivasti.

Tasan kello kymmenen lähdettiin matkaan ja vaikka olin jättäytynyt jo lähtöalueella jälkipäähän porukkaa niin juoksijoita meni ohi molemmin puolin. Onneksi kuitenkin maltoin lähteä tarpeeksi hitaasti liikkeelle ja kävelin pienetkin ylämäet. Heti alkumatkasta hoksasin, että ylämäet oli mulle helppoja. Jaksoin tunkata hyvin eikä jaloissa loppunut missään kohtaa voima. Salitreeni siis todellakin kannattaa!
Ylämäissä kyllä hengästytti kovasti mutta jaloissa riitti voimaa

Ekat seitsemän kilometriä olivat melko mäkistä eli kävelyä tuli aika paljon. Syke huiteli kuitenkin koko ajan reilusti vauhtikestävyyden ylärajoilla. Tulin jonkin matkaa toisen naisen kanssa ja se vihdoin toi rentoutta juoksuun, kun sain hetken jutella ihan muista asioista. Lisäenergiaa sain myös tutuista kannustajista, kun mies ja poika olivat tulleet reitin varrelle. Kerroin nopeasti, että hyvin jaksaa ja sain kuulla, että poika oli vilkutellut kaikille juoksijoille :) 

Ennen ekaa huoltoa matkaseura jäi ylämäessä jälkeen. Huollossa (7 km) otin ekan geelin ja vähän tarjolla ollutta urheilujuomaa. Matkan aikana hörpin lötköpulloista vettä, johon olin lisännyt vähän suolaa. Huolto oli Pookivaaran kohdilla ja sen jälkeen olikin mukavaa laskua aina Pitkäjärvelle asti. Muutenkin huoltojen väli oli reitin kivoin osuus, kun kuljettiin kansallispuiston alueella: polku oli tosi helppokulkuista ja maisemat hienoja! Erityisesti Suomen syvin suppa, Syvyydenkaivo, oli mahtava. Matka siis eteni eikä missään tuntunut pahalta.

Ennen toista huoltoa (14 km) otin toisen geelin ja huollossa taas urheilujuomaa. Huollossa oli taas ihanat tutut kannustajat ja siitä olikin hyvä lähteä viimeiselle seitsemälle kilometrille. Sain heti huollon jälkeen perääni naisen, jonka kanssa tultiin yhtä matkaa seuraavat viisi kilometriä. Vauhdit menivät hyvin yksiin vaikka välillä tuntui, että en pysy perässä. Polar kuitenkin piippasi tasaisin väliajoin uuden kilometrin taittumisen merkiksi ja kun alettiin olla viimeisillä kilometreillä niin uskalsin vähän nostaa vauhtia.

Otin viimeisen geelin varmaan kolme kilometriä ennen maalia ja sainkin siitä kivasti lisäenergiaa loppuun. Kilometrit 17-20 olivat reitin teknisesti haastavimmat mutta onneksi jalka vielä nousi enkä kaatunut. Jossain vaiheessa matkaseura jäi ylämäessä. Kun kyltti kertoi maaliin olevan enää kilometrin, niin päätin, että nyt täytyy polulle jättää kaikki, mitä vielä irti on otettavissa. Oli mahtava tunne, että jaksoin vielä kiihdyttää vaikka matkaa oli takana jo enemmäin kuin koskaan aikaisemmin! Puoli kilometriä ennen maalia otin kiinni miehen ja kannustin häntäkin loppukiriin. Hän lähti mukaan ja yhdessä tultiin maaliin! Viimeiset sadat metrit tuntuivat todella pitkiltä ja raskailta mutta äkkiä maali oli edessä ja sain rojahtaa pojan ja miehen jalkoihin!
Ilme kertoo kaiken

Mä tässä hetken levähdän

Aika oli 2 h 47 min ja olen siihen ihan älyttömän tyytyväinen! Etukäteen ajattelin, että jos pääsen kolmeen tuntiin niin se on kova juttu. Aikaakin parempi on se, että jaksoin juosta hyvin koko matkan eikä missään vaiheessa tullut totaaliuupumusta. Päinvastoin, jaksoin vielä lopussa kiristää. Erityisen iloinen olen myös siitä, että keskivartalo ja lantionpohja pitivät hyvin eivätkä ole kipeytyneet juoksun jälkeen olleenkaan.

Maalintulon jälkeen keräilin hetken itseäni ja olin pojan pussattavana, minkä jälkeen lähdettiin köpöttelemään hotellille. Ilmottautumismaksuun kuului kylpylän käyttö ja ruokailu hotellilla. Suihkun jälkeen ei oikeastaan ollut nälkä mutta ajattelin, että nyt pitää tankata, että palautuminen lähtee käyntiin. Noh, ruokaa ottaessa iski tuskanhiki ja oksettava olo eli lopulta söin kymmenen palasta ananasta ja yhden meetvurstisiivun. Kaikki annettavissa oleva siis todellakin jäi polulle!
Onnittelupusut pieneltä kannustajalta <3
Kokonaisuudessaan ihan mahtava kokemus ja olen ylpeä itsestäni, että kaikista haasteista huolimatta pystyin juoksemaan elämäni pisimmän matkan vain reilu vuosi synntyksen jälkeen. Nyt vain toivotaan, että ruokahalu palautuisi ja voisin syödä kaapissa odottavat suklaat :D

15.8.2018

Juoksu lähestyy, paikat (ja mieli) prakaa

No niin, se olisi kisaviikko! Sunnuntaina on edessä ensimmäinen juoksutapahtuma ja olo on kaikkea muuta kuin varma ja rento. Viime viikon Kainuun reissulla kannoin poikaa rinkassa Vuokatinvaaran kivikoissa ja vasen jalka kipuili muutaman päivän. Erityisesti jalkapohjan kalvot ja pohjelihas olivat jumissa mutta sain ne auki venyttelemällä, rullailulla ja hieromalla jalkapohjaa pallolla lattiaa vasten. Nyt kuitenkin oikea jalka on alkanut oireilemaan: kaikki nilkan ja pohkeen kalvot ovat jostain syystä tosi kireällä, mistä syystä polvi kipuilee. Aikaisemmin tähän vaivaan on auttanut nilkan kinesioteippaus ja sitä pitänee testata nytkin.

Vaikka kuinka aikaisemmin kehuin juoksevani monipuolisesti ilman treeniohjelmaa, niin nyt juoksutapahtuman lähestyessä olen alkanut katumaan, että miksi en treenannut säännöllisemmin, monipuolisemmin ja yleensäkin fiksummin! Tuntuu, että kaikki lenkit ovat olleen liian pitkiä ja liian kovatehoisia. Olisi ollut fiksumpaa juosta useammin mutta lyhyempiä lenkkejä. Peruskestävyyttä on tullut ihan liian vähän, minkä huomaa siitä, että sykkeet hyppäävät tosi nopeasti vauhtikestävyyden puolelle.

Ensi viikolla odottaa töihin paluu muutamaksi kuukaudeksi ja se puolestaan näkyy yöunissa. Minulla harvemmin on nukkumisen kanssa ongelmia mutta tällä viikolla olen heräämisen jälkeen nukahtaminen on kestänyt tosi kauan. Olen nauttinut äitiyslomasta todella paljon ja vasta nyt olen huomannut, kuinka paljon työ on aiheuttanutkaan stressiä. Nykyinen työni ei ole intohimoni ja sen huomaa motivaatiossa. Onneksi syksylle on luvassa jotain uutta ja todella siistiä, mitä en malttaisi odottaa! Jätän teidät vielä jännittämään! ;)

Huh, pää on siis aika tavalla täynnä epäileviä ajatuksia. Jospa ne häviäisivät viikonloppuun mennessä! Toivottakaa tsemppiä sunnuntaille!
Jospa tämän karvaperseen tuijottelu rentouttaisi :D