18.10.2018

Ajatuksia väsymyksestä ja alipalautumisesta

Omaa toimintaa kannattaa aika ajoin tarkastella ihan oikeasti objektiivisesti. Ainakin mun somessa on viime kuukausina puhuttu paljon palautumisesta, levosta ja ylipäätään kuormittumisesta. Aihe on ihan tosi mielenkiintoinen vaikka on tuntunut, että kaikki on ollut jo tuttua asiaa. Kyllähän mä osaan levätä! Kunnes viides flunssa vajaassa vuodessa (plus monet muut epämääräset oireet) pakotti lepäämään ihan huolella. Oli nöyrryttävä ja todettava, että perkele, väärässä olin. Elimistö on koko ajan ja on ollut jo pidemmän aikaa ylikierroksilla ja rasittuneena.

Osittain tämä on varmasti tullut lapsen saamisen myötä. Yöunet ovat mitä ovat eikä niihin voi täysin vaikuttaa mutta on syytä kurkata peiliinkin. Turhan monena iltana olen jäänyt vain koomaamaan vaikka olisi pitänyt mennä nukkumaan. Päivisin ei oikein ole aikaa hengähtää, lapsemme kun on aika eläväinen. Liikunta onkin ollut mulle se aika, jolloin saan keskittyä vain yhteen asiaan. Tämä on vähän rauhoittanut pään sisäistä hulinaa mutta toisaalta olen vain aiheuttanut kropalle lisää kuormaa. Varsinkin kovatehoinen liikunta on elimistölle stressitila.

Olen viime aikoina opiskellut jonkin verran treenien ohjelmointia ja todennut, että olen tehnyt paljon asioita myös siellä väärin. Kuten viimeksi kirjoittelin, olen tehnyt treenisuunnitelman, jossa tehoiltaan erilaiset viikot vaihtelevat: kevyt-keskiraskas-raskas, joiden jälkeen tulee palauttava viikko, jolloin tehot tai määrät pudotetaan puoleen. Kuten eräs minua viisaampi on todennut, että jos koko ajan treenaa kovaa, ei tiedä kovaa treenaamisesta mitään. Jotta kehosta saa oikeasti kaiken irti, on sen annettava ensin levätä ja toipua.

Monesti levon ja palautumisen yhteydessä puhutaan oman kehon ja olotilan kuuntelusta. Siinäkin ajattelin olevani hyvä ja toisaalta olinkin. Olen monta kertaa viimeisen puolen vuoden aikana huomannut, että olo ei ole "normaali" mutta en ole kuitenkaan osannut tehdä asialle mitään. En ole tajunnut, että kyse on yksinkertaisesti väsymyksestä ja alipalautumisesta. Ja vaikka olisinkin ollut ihan väsy niin olen ajatellut, että teen tämän kotijutun/ treenin/ mitä ikinä ja lepään sitten. Väärin! Jos koet olevasi väsynyt niin lepäät heti, kun siihen on mahdollisuus. Ei huomenna vaan tänään ja mieluiten heti nyt.
Jeti näyttää mallia

Onneksi keho on viisas. Jos mieli ei tajua niin lopulta keho lyö stopin, jonka jälkeen on pakko levätä. Mä otin kuukauden lähes totaalilepoa. Kävin lyhyillä kävelyillä ja tein hyvin kevyesti keskivartalon syvien lihasten aktivointia. Mikä tärkeintä, olen opetellut tietoisesti hidastamaan pään sisäistä hulinaa, joista ainakin osa on itseaiheutettua. Suosittelen kaikille edes muutaman kerran päivässä kiinnittämään huomiota hengitykseen.

Mikä nyt on muuttunut? Palasin tämän viikon alussa treeneihin. Salilla huomasin heti, että keho toimii ihan eri tavalla. Hermotus ja aineenvaihdunta pelittävät jälleen. Treenin jälkeen oli fyysisesti väsy mutta mieli oli ihanan kirkas ja täynnä energiaa. Ennen tilanne oli päinvastoin. Eilen pyöräilin töihin ja takaisin. Päivästä tuli suunnitelmien muutoksen takia tuplasti rankempi kuin olin suunnitellut ja se tuntuu nyt. Siksi tämän päivän PK-lenkki jää välistä ja käyn työkaverin kanssa lyhyellä kävelyllä. En siis lähde väkisin tekemään ohjelmoitua treeniä, jos keho tuntuu väsyneeltä.
Hyvä fiilis treenin jälkeen!

Ja ei, vaikka kuulostaa, että nyt on kaikki hanskassa ja elämä raiteillaan niin saan olla koko ajan tarkkana, että lepään ja rauhoitun tarpeeksi. Kierrokset nousee huomaamatta ja mä tänään vielä treenaan vaikka vähän painaa ja lepään sitten viikonloppuna. Mutta otan tämän oppimisprosessina, jossa voin kehittyä koko ajan.

Kivaa loppuviikoa sulle! Jos tuntuu, että vauhtia on vähän liikaa niin tee kuten me ja lähde retkelle! :)
Parasta on tietenkin makkaranpaisto!

5.9.2018

Pitkän tähtäimen treenisuunnitelma

Syksy on täällä ja silloin on aina aika aloittaa uudestaan. Tänä syksynä vanhat työt alkoivat hetkellisesti reilun vuoden tauon jälkeen, tulevaisuuden työkuviot saivat suunnan ja muutaman viikon rentoilun jälkeen on aika aloittaa jälleen treenit. Tämän syksyn treenit ovat siitä historialliset, että ensimmäistä kertaa ikinä olen laatinut itselleni pitkän tähtäimen treenisuunnitelman!

Huomasin kesällä, että sain paljon enemmän treenimotivaatiota, kun tiedossa on jokin tapahtuma. Niinpä ensi kesällekin on luvassa juoksutapahtum(i)a ja sitä silmällä pitäen laadin itselleni treenisuunnitelman näillä periaatteilla:

Ihan ensin jaoin tulevan vajaan vuoden neljään jaksoon, joilla jokaisella on oma tavoitteensa. Syksyn tavoite on saada voimaa ja kehittää peruskestävyyttä. Alkuvuosi käytetään yhä PK-treeneihin ja pidennetään lenkkejä. Voiman painotus vähenee hieman. Keväällä ja kesällä keskitytään juoksuun ja lajinomaisiin treeneihin. Näiden jaksojen sisällä olen jaksottanut viikot neljään eli tasoltaan kevyet, keskiraskaat, kovat ja palauttavat viikot vaihtelevat.

Saliohjelma päivitettiin eilen PT:n kanssa ja se sisältää tällä hetkellä muun muassa mavea, pystypunnerrusta, maljakyykkyä sekä erilaisia keskivartalon harjotteita. Syksyllä on aika myös keskittyä ihan oikeasti PK-treeneihin. Mulla on aina vaikeuksia pitää sykkeet tarpeeksi matalalla, varsinkin juostessa. Koska onhan se vaan niin kivaa juosta täysillä :D
Kattokaa nyt mikä polku! Eihän tässä voi himmailla!

Valtaosa syksyn treeneistä on siis PK-alueella. Tarkoituksena olisi harrastaa monipuolisesti eri lajeja, ei vain juoksua. Erityisesti työmatkat aion hyödyntää pyöräillen, jolloin yhteen suuntaan saa kivan tunnin treenin. Toivon myös, että ensi talvesta tulee yhtä hieno hiihtotalvi kuin viime talvi ja pääsisin jo aikaisin hiihtämään. Ostettiin viime talvena karvapohjasukset perinteiseen hiihtoon eli hiihtäminen voisi jopa onnistua PK-sykkeillä.

Alkusyksystä viikossa on kaksi PK2-lenkkiä ja yhdestä kahteen salitreeniä. Näiden varsinaisten treenien lisäksi yksi tai kaksi palauttavaa PK1-lenkkiä (eli kävelyä Jetin kanssa), lyhyt coretreeni sekä kehonhuoltoa. Ohjelmoin siis kehonhuollonkin treeniohjelmaan, että se tulee varmasti tehtyä. Palauttavilla viikoilla treenimäärä on noin puolet muihin viikkoihin verrattuna ja silloin keskitytään enemmän kehonhuoltoon. Näiden lisäksi on tietenkin kaikkein tärkein eli lantionpohjatreenit! Yritän pitää ohjelman alkuun suhteellisen kevyenä, jotta into ei vain lopahtaisi. Ja vaikka intoa löytyisikin, niin täytyy muistaa, että elämään pitää mahtua muutakin, esim. perhe ja työ :D

 Semmoisella setillä lähdetään tähän syksyyn! Tarviiko sanoa, että olen vähän intopiukeana!?

19.8.2018

Rokua TrailRun - ensimmäinen juoksutapahtuma!

Tänään oli mun liikuntahistoriassa tärkeä päivä, kun osallistuin ensimmäistä kertaa mihinkään liikuntatapahtumaan! Lyhyesti päivästä voisi todeta, että oli kivaa, nautinnollista ja hieman pahoinvoivaa :D

Herättiin kuuden jälkeen aamulla ja suunnitelmissa oli saada kaikki mahdollisimman valmiiksi ennen pojan heräämistä. Noh, sain hätäseen silmät auki, kun pojan huoneesta alkoi kuulua mölinää. Tissiteltiin ja syötiin aamupuurot ja päästiinkin ihan ajoissa matkaan. Matkalla söin vielä vähän eväsleipää mutta sen verran jännitti, ettei ruokahalua oikein ollut.

Numerolaput haettiin Rokuan kylpylästä, missä myös odotettiin hetki ennen kuin oli aika siirtyä lähtöpaikalle. Kirosin lähtöpaikalle kävellessä, että sykemittari ei toimi, kun sen mukaan syke oli 163. Hetken aikaa sitä tuijotettuani tajusin, että ei, ihan oikein se näyttää :D Pikkusen siis jännitti!

Arvoin koko aamun, että laitanko pitkät trikoot vai shortsit ja onneksi päädyin shortseihin. Ilma lämpeni aamupäivällä nopeasti, kun aurinko alkoi paistaa. Muutenkin sää oli ihan täydellinen juoksuun: aurinko paistoi mutta tuuli viilensi kivasti.

Tasan kello kymmenen lähdettiin matkaan ja vaikka olin jättäytynyt jo lähtöalueella jälkipäähän porukkaa niin juoksijoita meni ohi molemmin puolin. Onneksi kuitenkin maltoin lähteä tarpeeksi hitaasti liikkeelle ja kävelin pienetkin ylämäet. Heti alkumatkasta hoksasin, että ylämäet oli mulle helppoja. Jaksoin tunkata hyvin eikä jaloissa loppunut missään kohtaa voima. Salitreeni siis todellakin kannattaa!
Ylämäissä kyllä hengästytti kovasti mutta jaloissa riitti voimaa

Ekat seitsemän kilometriä olivat melko mäkistä eli kävelyä tuli aika paljon. Syke huiteli kuitenkin koko ajan reilusti vauhtikestävyyden ylärajoilla. Tulin jonkin matkaa toisen naisen kanssa ja se vihdoin toi rentoutta juoksuun, kun sain hetken jutella ihan muista asioista. Lisäenergiaa sain myös tutuista kannustajista, kun mies ja poika olivat tulleet reitin varrelle. Kerroin nopeasti, että hyvin jaksaa ja sain kuulla, että poika oli vilkutellut kaikille juoksijoille :) 

Ennen ekaa huoltoa matkaseura jäi ylämäessä jälkeen. Huollossa (7 km) otin ekan geelin ja vähän tarjolla ollutta urheilujuomaa. Matkan aikana hörpin lötköpulloista vettä, johon olin lisännyt vähän suolaa. Huolto oli Pookivaaran kohdilla ja sen jälkeen olikin mukavaa laskua aina Pitkäjärvelle asti. Muutenkin huoltojen väli oli reitin kivoin osuus, kun kuljettiin kansallispuiston alueella: polku oli tosi helppokulkuista ja maisemat hienoja! Erityisesti Suomen syvin suppa, Syvyydenkaivo, oli mahtava. Matka siis eteni eikä missään tuntunut pahalta.

Ennen toista huoltoa (14 km) otin toisen geelin ja huollossa taas urheilujuomaa. Huollossa oli taas ihanat tutut kannustajat ja siitä olikin hyvä lähteä viimeiselle seitsemälle kilometrille. Sain heti huollon jälkeen perääni naisen, jonka kanssa tultiin yhtä matkaa seuraavat viisi kilometriä. Vauhdit menivät hyvin yksiin vaikka välillä tuntui, että en pysy perässä. Polar kuitenkin piippasi tasaisin väliajoin uuden kilometrin taittumisen merkiksi ja kun alettiin olla viimeisillä kilometreillä niin uskalsin vähän nostaa vauhtia.

Otin viimeisen geelin varmaan kolme kilometriä ennen maalia ja sainkin siitä kivasti lisäenergiaa loppuun. Kilometrit 17-20 olivat reitin teknisesti haastavimmat mutta onneksi jalka vielä nousi enkä kaatunut. Jossain vaiheessa matkaseura jäi ylämäessä. Kun kyltti kertoi maaliin olevan enää kilometrin, niin päätin, että nyt täytyy polulle jättää kaikki, mitä vielä irti on otettavissa. Oli mahtava tunne, että jaksoin vielä kiihdyttää vaikka matkaa oli takana jo enemmäin kuin koskaan aikaisemmin! Puoli kilometriä ennen maalia otin kiinni miehen ja kannustin häntäkin loppukiriin. Hän lähti mukaan ja yhdessä tultiin maaliin! Viimeiset sadat metrit tuntuivat todella pitkiltä ja raskailta mutta äkkiä maali oli edessä ja sain rojahtaa pojan ja miehen jalkoihin!
Ilme kertoo kaiken

Mä tässä hetken levähdän

Aika oli 2 h 47 min ja olen siihen ihan älyttömän tyytyväinen! Etukäteen ajattelin, että jos pääsen kolmeen tuntiin niin se on kova juttu. Aikaakin parempi on se, että jaksoin juosta hyvin koko matkan eikä missään vaiheessa tullut totaaliuupumusta. Päinvastoin, jaksoin vielä lopussa kiristää. Erityisen iloinen olen myös siitä, että keskivartalo ja lantionpohja pitivät hyvin eivätkä ole kipeytyneet juoksun jälkeen olleenkaan.

Maalintulon jälkeen keräilin hetken itseäni ja olin pojan pussattavana, minkä jälkeen lähdettiin köpöttelemään hotellille. Ilmottautumismaksuun kuului kylpylän käyttö ja ruokailu hotellilla. Suihkun jälkeen ei oikeastaan ollut nälkä mutta ajattelin, että nyt pitää tankata, että palautuminen lähtee käyntiin. Noh, ruokaa ottaessa iski tuskanhiki ja oksettava olo eli lopulta söin kymmenen palasta ananasta ja yhden meetvurstisiivun. Kaikki annettavissa oleva siis todellakin jäi polulle!
Onnittelupusut pieneltä kannustajalta <3
Kokonaisuudessaan ihan mahtava kokemus ja olen ylpeä itsestäni, että kaikista haasteista huolimatta pystyin juoksemaan elämäni pisimmän matkan vain reilu vuosi synntyksen jälkeen. Nyt vain toivotaan, että ruokahalu palautuisi ja voisin syödä kaapissa odottavat suklaat :D

15.8.2018

Juoksu lähestyy, paikat (ja mieli) prakaa

No niin, se olisi kisaviikko! Sunnuntaina on edessä ensimmäinen juoksutapahtuma ja olo on kaikkea muuta kuin varma ja rento. Viime viikon Kainuun reissulla kannoin poikaa rinkassa Vuokatinvaaran kivikoissa ja vasen jalka kipuili muutaman päivän. Erityisesti jalkapohjan kalvot ja pohjelihas olivat jumissa mutta sain ne auki venyttelemällä, rullailulla ja hieromalla jalkapohjaa pallolla lattiaa vasten. Nyt kuitenkin oikea jalka on alkanut oireilemaan: kaikki nilkan ja pohkeen kalvot ovat jostain syystä tosi kireällä, mistä syystä polvi kipuilee. Aikaisemmin tähän vaivaan on auttanut nilkan kinesioteippaus ja sitä pitänee testata nytkin.

Vaikka kuinka aikaisemmin kehuin juoksevani monipuolisesti ilman treeniohjelmaa, niin nyt juoksutapahtuman lähestyessä olen alkanut katumaan, että miksi en treenannut säännöllisemmin, monipuolisemmin ja yleensäkin fiksummin! Tuntuu, että kaikki lenkit ovat olleen liian pitkiä ja liian kovatehoisia. Olisi ollut fiksumpaa juosta useammin mutta lyhyempiä lenkkejä. Peruskestävyyttä on tullut ihan liian vähän, minkä huomaa siitä, että sykkeet hyppäävät tosi nopeasti vauhtikestävyyden puolelle.

Ensi viikolla odottaa töihin paluu muutamaksi kuukaudeksi ja se puolestaan näkyy yöunissa. Minulla harvemmin on nukkumisen kanssa ongelmia mutta tällä viikolla olen heräämisen jälkeen nukahtaminen on kestänyt tosi kauan. Olen nauttinut äitiyslomasta todella paljon ja vasta nyt olen huomannut, kuinka paljon työ on aiheuttanutkaan stressiä. Nykyinen työni ei ole intohimoni ja sen huomaa motivaatiossa. Onneksi syksylle on luvassa jotain uutta ja todella siistiä, mitä en malttaisi odottaa! Jätän teidät vielä jännittämään! ;)

Huh, pää on siis aika tavalla täynnä epäileviä ajatuksia. Jospa ne häviäisivät viikonloppuun mennessä! Toivottakaa tsemppiä sunnuntaille!
Jospa tämän karvaperseen tuijottelu rentouttaisi :D

4.7.2018

Viikon treenitauko näkyy ja tuntuu

Meillä on taas sairastettu. Eka poika, sitten mies ja viimeiseksi minä. Luulin jo selvinneeni pienellä kurkkukivulla mutta viikonloppuna tauti rysähti päälle ihan huolella. Eilen alkoi kävely olla ihan kivaa mutta olo on vielä tukkoinen enkä ole uskaltanut palata treeneihin. Kunnon treeneistä on nyt viikko ja olo on sen mukainen: on jumeja, kramppeja ja vetkula olo mutta eniten sakkaa pää. Tiuskin miehelle ja pinna on vielä normaaliakin lyhyempi. Liikunta on mun omaa aikaa, joka tekee musta paljon mukavamman. Huomaan myös, että tarvitsen aikaa erossa pojasta ja ilman liikuntaa en osaa sitä ottaa. Ja taas vanne kiristyy.

Eniten kaipaan salille. Edellisestä salitreenistä on jo kolme viikkoa! Aina kun olen ollut menossa niin on tullut jotain. Olo on löysä ja vetelä. Niin paljon kuin tykkäänkin juoksemista niin vain salitreenistä saan ryhdikkään, kiinteän ja voimakkaan olon.

Huomaan myös syöväni mitä sattuu, kun en pääse treenaamaan. Lyön homman sitten kunnolla läskiksi. Kun olo on valmiiksi löysä niin mitä väliä jos vähän ottaakin lisää jäätelöä. Huoh. Muutenkin hajottaa, kun tämä on jo kolmas flunssa puolen vuoden sisään. Luulin, että tautikierre alkaa vasta päiväkodissa. Liekö vauvavuoden univelka alentanut vastustuskykyä vai mikä on mutta nyt on kyllä sairastettu ihan urakalla.

Mutta nyt lopetan valituksen ja meen nukkumaan. Huomenna saan ainakin omaa aikaa, kun meen palleakäsittelyyn ja kaupungille. Pitäisi löytää juoksuliivi, oisko suosituksia?

30.6.2018

Näin äitiys on muuttanut minua

Ennen pojan syntymää tykkäsin lukea muiden kokemuksia siitä, kuinka äidiksi tuleminen on muuttanut heitä. Nyt kun vauvavuosi lähestyy loppuaan (apua!), olen miettinyt paljon, mikä minussa on muuttunut kuluneen vuoden aikana. 

1) Opin tykkäämään automatkoista. Jos mies ajaa, voin nukkua, lukea, kirjottaa blogia tai ihan vaan koomata. Kaikki sellaisia toimintoja, joihin aikaa on rajallisesti. Jos olen yksin liikenteessä, kuuntelen podcastia ja syön herkkuja. Nam. Sitten on tietenkin automatkoja, jolloin lapsi ei nuku vaan karjuu. Ne automatkat ovat helvetistä.

2) Siedän väsymystä paremmin kuin luulin. En siis ollenkaan hyvin mutta vähän kuitenkin. Toki asiat tuntuvat sata kertaa vaikeammilta väsyneenä mutta olen kuitenkin ollut melko toimintakykyinen koko vuoden vaikka välillä on nukuttu huonosti ja katkonaisesti. Olen myös oppinut, että siinä vaiheessa väsymys menee yli, kun tavarat alkavat tipahdella käsistä. Muistan eräänkin viikon, johon sisältyi kaksi kuumeista henkilöä ja yksi oksentava henkilö ja keittiön matolle tipahtanut täysi salaattikulho.
Välillä on oltu vähän väsyneitä

3) Meillehän ei sitten tule mitään muovisia leluja eikä varsinkaan mitään mistä lähtee ääntä! Nyt on ihan sama minkälainen lelu on, jos poika pysyy sen avulla paikallaan sen aikaa, että voin käydä vessassa.

4) Suhtautumiseni liikkumiseen on muuttunut. Vielä opiskeluaikoina liikkuminen oli useimmiten melko ulkonäkökeskeistä: piti liikkua, että näytti hyvältä. Eli laihalta. Muutos tässä asiassa oli jo tapahtumassa ennen lastakin, mutta nyt tämä on ollut helpommin hoksattavissa. Aikaa liikkumiselle ei enää ole rajattomasti, joten liikkumisesta on tullut luksusta, jonka tuomaa hyvää oloa osaa arvostaa. Lisäksi, kun on päivät kotona, niin eipä täällä ole ketään, ketä kiinnostaisi miltä näytän :D

5) Olenkin sosiaalinen. Olen pitänyt itseäni aina epäsosiaalisena ja yksinoloa rakastavana mutta kun olen ollut viisi päivää pojan kanssa kahdestaan kotona, niin alan jutella vaikka talitintille, jos se vaan kuuntelee.
Jaa löytyiskö talitinttiä äitille juttukaveriksi?

6) Höyrähdin sittenkin vauvanvaatteista. Onhan se nyt ihan hullua maksaa vauvanvaatteista 20 euroa. Joo, niin taisin paasata vielä vuosi sitten. Olen vielä samaa mieltä ihan vastasyntyneen vaatteista, koska ne jäävät tosi nopeasti pieneksi. Kun vaatteita voi pitää jo vähän kauemmin niin tykkään ostaa laadukkaita vaatteita, jotka kestävät. Onneksi kirppareilta löytyy tosi hyvälaatuisia vaatteita, joten en ole ihan hirveästi köyhtynyt. Mutta että ihan lastenvaatekutsuille? Sitä en olisi kyllä uskonut!
Popia sen olla pitää!

7) Opin pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä. Synnytyksestä palautuvan kropan kanssa olen oppinut, että aikaa kuluu ja edistyminen on välillä hyvin hidasta mutta silti kuntouttavia treenejä pitää jaksaa tehdä. Ja tuntuuhan se hyvältä sitten, kun tuloksia tulee!

8) Kaipaan vaateostoksille ja haluan meikata. Vaateostokset ovat olleet pakollinen paha ja meikkaamisen olen useimmiten skipannut. Ilmeisesti kotona kollareissa vietetty vuosi on tehnyt tehtävänsä, sillä nyt kaipaan kaupungille ostamaan vaatteita. En malta odottaa, että hetkellinen töihin paluu elokuussa mahdollistaa vaateostokset (ja antaa myös tilaisuuden käyttää muitakin vaatteita!). 

9) Meidän vauva on niin söpö ja ihana! Katsokaa kaikki, meidän vauva kääntyy jo mahalleen! Joo, vauva on kasvanut tosi hyvin! Se syö hienosti itse! En olisi uskonut, mutta niin vain minustakin tuli vauvaihminen. Tai ainakin meidänvauvaihminen. Ja se tapahtui heti, kun sain lapsen ensimmäistä kertaa synnytyssalissa syliin. On aivan käsittämätöntä, miten siitä pienestä, punaisesta, karjuvasta ja paskovasta kääröstä voi tulla välittömsti niin tärkeä <3
Meidän vauva osaa nukkua takapuoli pystyssä <3

Melkoinen vuosi takana! Aivan mahtava ja erittäin opettava mutta myös tosi intensiivinen ja paikoitellen raskas. Onko muut huomanneet muutosksia itsessään lasten saamisen jälkeen?

26.6.2018

Juoksukuulumisia

Takana on kiva juhannus pohjoisessa ja nyt ajellaan kotiin päin. Mies ajaa ja poika nukkuu, joten vihdoin on aikaa päivittää juoksukuulumisia! 

Tavoitteena on siis 21 km Rokua TrailRunissa elokuun puolen välin jälkeen. Kuten kirjoitin, en suunnitellut mitään tarkkaa juoksuohjelmaa, koska niin paljon kuin tykkäänkin suunnittelusta, niin nykyisessä elämäntilanteessa suunnitelmat muuttuvat lennosta jatkuvasti. Tiedän, että stressaisin ja ahdistuisin, jos suunniteltu lenkki jäisi välistä, joten on parempi mennä rennolla asenteella. Lisäksi mies oli kolme viikkoa reissuhommissa, joten yh-arjessa aikaa lenkeille ei ollut.

Musta tuntuu, että olen treenannut ihan tosi vähän. Koska 21 km on tosi pitkä matka niin tuntuu, että sellaista matkaa varten pitäisi treenata paljon. Juoksemassa käyn 1-2 kertaa viikossa ja juoksen aina poluilla, koska se on vaan niin paljon kivempaa. Jos juoksen vain yhden lenkin viikossa niin se on pitkä lenkki. Mahdollinen toinen lenkki on sitten lyhyempi ja nopeampi. Sen verran kuitenkin olen suunnitellut juoksemista, että olen pidentänyt pitkää lenkkiä kilometrillä aina kolme viikkoa putkeen ja sitten pitänyt yhden kevyemmän viikon. Tällä hetkellä oon menossa 12 kilometrissä ja tavoitteena on päästä noin 16-17 kilometriin.

Juokseminen tuntuu tällä hetkellä tosi hyvältä! Olen vihdoin oppinut juoksemaan tarpeeksi hitaasti, että sykkeet pysyvät aisoissa. Ja varmasti vaunulenkeistä on ollut apua peruskunnon kasvattamisessa. Mitään suurempia vaivoja ei ole ollut. Ainoastaan joskus pitkän lenkin jälkeen keskivartalo ja oikea lonkankoukistaja kipeytyvät. Luulen, että raskaudella on osuutta asiaan. Olen menossa palleakäsittelyyn, jonka toivon helpottavan keskivartalon jumeja.

Ihan hyvällä mallilla siis ollaan! Postauksen kuvat ovat juhannukselta, kun kävin juoksemassa Sieppijärvellä Laestadiuspolulla. Oikein kiva reitti ja seuraavalla kerralla muistan olla hereillä pitkospuilla juostessa...
Juhannuksen turvekylpy

26.5.2018

Kannattiko palkata (äitiys)PT?

Ei vitsit, kuinka mahtavat kelit saatiin näin aikaisin keväällä! Kyllä nyt kelpaa olla hoitovapaalla! Vaikka kesä tulla tupsahti yllättäen, otetaan kuitenkin katsaus menneeseen talveen. Olen lokakuusta asti ollut PT:n ohjauksessa ja nyt treenit ovat ihan loppusuoralla. Mun PT on tosiaan myös äitiysfysioterapeutti ja erikoistunut synnyttäneiden naisten kanssa treenaamiseen eli juuri sopiva mun tilanteeseen.

Olen todennut jo monta kertaa, että PT:n palkkaaminen oli ehkä parhaiten sijoitetut rahat pitkään aikaan! Ihan ehdottomasti. Koska mikäpä olisi tärkeämpää kuin hyvinvointi. Olen oppinut paljon sellaista, mitä halusinkin mutta myös paljon sellaista, mitä en aluksi osannut odottaa.

Kaikkein tärkein tavoite ja syy palkata PT oli se, että saan itseni kuntoon turvallisesti raskauden ja synnytyksen jälkeen. Olen malttanut odottaa, että kunto nousee pikkuhiljaa ja lisännyt tehoja sen myötä. Ennen synnytystä mulla oli vähän sellainen mentaliteetti, että minähän sitten toivun tosi nopeasti ja olen jo ihan pian taas salilla ja juoksemassa. Nyt olen vihdoin sisäistanyt sen, että raskaudesta ja synnytyksestä toipuminen vie ihan hiton kauan aikaa! Ilman PT:tä olisin saattanut aiheuttaa vahinkoa riehumalla liian lujaa liian nopeasti. Mutta vaikka asioita on tehty maltilla, olen nyt paremmassa kunnossa kuin ennen raskautta. Tuntuu muuten hyvältä!

Tärkeää oli saada todenmukainen keskivartalon ja lantionpohjan tilanne raskauden jälkeen. Jo ennen PT:n tekemää tarkistusta jälkitarkastuksen tehnyt lääkäri antoi luvan palata normaalisti liikkumaan. PT teki perusteellisemman tutkimuksen ja totesi, että vielä on töitä tehtävänä. Ihan mahtavaa on ollut myös se, että mulla on ollut käytettävissä lantionpohjan ammattilainen, jolta on voinut kysyä kaikenlaista ja jolta olen saanut ohjeita ja vinkkejä, kun ongelmia on ollut. Koska lantionpohjan ongelmat ovat tosi yleisiä raskauden ja synnytyksen jälkeen mutta niiden kanssa ei todellakaan tarvitse oppia elämään. Keinoja kyllä löytyy kunhan löytyy oikea ammattilainen ohjeistamaan. Yleensäkin mua harmittaa, kuinka äidit jää lapsen syntymän jälkeen ihan unholaan neuvolassa. Jos saisin päättää, niin kaikille synnyttäneille äitiysfysioterapiakäynti ois pakollinen :)

Asia, mitä odotin tosi paljon PT:ltä oli se, että saan valmiit saliohjelmat ja opastusta oikeisiin suoritustekniikoihin. On ollutkin ihan mahtavaa, kun salilla tiedän tasan tarkkaan, mitä teen, montako toistoa ja sarjaa ja millä painoilla. Kun kotona säätämistä on ihan tarpeeksi, niin salilla on ollut ihanaa vain keskittyä tekemiseen. Olen myös huomannut, että jopa tosi väsyneenä salille on ollut helppo lähteä, kun tiedän mitä siellä teen. Vaikka PT ei ole patistellut treenaamaan niin kyllä vain on korkeampi kynnys jättää treeni välistä, kun PT kuitenkin seuraavalla tapaamisella kyselee, miten treenit on sujuneet.

Aikaisemmin alku- ja loppuverryttelyt ovat jääneet lähestulkoon aina välistä mutta nyt olen saanut niihinkin hyvän liikepankin. Teen nykyään sekä ennen että jälkeen toiminnallisia harjoituksia, joilla venytetään jumeja mutta myös aktivoideen heikkoja kohtia. Nautin nykyään verryttelyistä: alkuverryttelyn aikana saa hieman tyhjennettyä päätä ja siirrettyä keskittymisen treeniin ja loppuverryttely nyt vaan on mukavaa kovan treenin jälkeen. Eikä muuten tule niin pahoja lihaskipujakaan!

Valmennukseen kuului myös ruokavalion tsekkaus. Otin parilta päivältä kuvat kaikesta mitä söin ja ne käytiin yhdessä läpi. Ainut palaute, mitä sain oli, että on syötävä enemmän. Paljon enemmän. Imetys kuluttaa jo paljon energiaa ja siihen treenit päälle niin ruokaa on syötävä ihan reilusti. Tätä opettelen vieläkin, varsinkin välipalat on haasteellisia. Mutta toisaalta saan myös aika paljon ihmettelyä, että miten voit syödä noin paljon. Eli jotain on opittu!

Vaikka valmennuksen tavoite oli laittaa kroppa kuntoon, niin myös henkiselle hyvinvoinnille on ollut tärkeää päästä välillä pois kotoa ja keskittyä vain ja ainoastaan itseensä. Suosittelen jokaiselle äidille!

Tämmösiä ajatuksia äitiysfysioterapeutin ja PT:n kanssa treenaamisesta. Onko teille tuttua puuhaa?

29.4.2018

Kevätaamun ihanuus

Rakastan kevätaamujen tunnelmaa: muita kulkijoita ei näy mutta linnut ovat heränneet ja pitävät kevätriemua pursuavaa konserttiaan. Kevätaamujen lenkit ovatkin ihan heittämällä suosikkejani. Tänä keväänä en ole jaksanut lähteä aamulenkeille, koska poika on heräillyt tosi monesti yön aikana. Nyt mies otti vastuun yöheräilyistä ja mä sain nukkua koko yön. Oli kuulkaas luksusta. Hyvistä yöunista virkistyneenä lähdettiin Jetin kanssa aamulenkille. 

Mentiin ensin katsomaan tulvaa joelle. Ja kuten joka kevät, metsästä virtaava vesi oli katkaissut tien ja jouduttiin kääntymään takaisin. Suunnattiin sitten pellolle katsomaan joutsenia ja kuuntelemaan taivaanvuohea. Sulat pitkospuut houkuttelivat meidät metsän sisään, missä vesi lirisi joka paikassa. Paikoitellen pitkospuut olivatkin ihan sulat mutta välillä vielä jään alla. Tarkkana sai siis olla. Loppuun otettiin vielä tasapainoharjoitus juurakossa. Loppumatka hipsuteltiin tietä pitkin kotiin. 

Ja ai että, olin hyvällä tuulella kun tulin kotiin! Pääsin niiiin pitkältä tuntuneen ajan jälkeen koiran kanssa metsään juoksemaan. Juoksu tuntui oikeastaan ensimmäistä kertaa ihan oikeasti samalta kuin ennen raskautta. Mentiin ihan fiiliksen mukaan: välillä juostiin, välillä käveltiin ja ihmeteltiin kevään ääniä ja tuoksua. Lisäksi saatiin nauttia aamun tunnelmasta ihan rauhassa. Kerrankin ei ollut kiire lenkiltä kotiin vaan sain käydä ihan niin pitkällä lenkillä kuin tuntui hyvältä. 

Ja mikä parasta, kotona odotti valmis ruoka <3

22.4.2018

Neljä kuukautta polkupuolikkaaseen

Heippa ja terveiset sairastuvalta! Kuluneella viikolla poika oli flunssassa ja kuumeessa, mä flunssassa ja mies oksennustaudissa. Nyt on kaikkensa antanut olotila ja toiveissa olisi hieman terveempi tuleva viikko.

Kuten olen jo aikasemmin kertonut, ensi kesänä on tavoitteena juosta polkupuolikas. Mutta en ole tainnut vielä paljastaa, missä ja milloin tämä tapahtuu. Eli koitos käydään aika tarkkaan neljän kuukauden kuluttua Rokualla, missä juostaan Rokua TrailRun. Mehän käytiin viime kesänä Rokualla vaeltamassa ja jo silloin mietin, että näitä polkuja olisi ihan mahtava juosta. Pääasiassa polut ovat tosi helppokulkuisia ja tasaisia mutta mäkisyyttä kuitenkin löytyy. Elokuun 19. päivä pääsen siis Rokualle myös juoksemaan!

Vaikka tavoite on asetettu, niin paljon on vielä tehtävää. Viime aikojen treenit ovat keskittyneet edelleen lihaskunnon vahvistamiseen eli salitreenejä on kaksi viikossa. Ja täytyy lisätä, että alkaa pikkuhiljaa tuntua, että salilla on ähisty! Taidan olla paremmassa "salikunnossa" kuin koskaan aikaisemmin. Kyllä kannatti ottaa PT! 

Juoksua olen testannut vähitellen ja se tuntuu nyt ihan hyvältä. Tosin pisin yhtämittaan juostu matka on edelleen reilu kilometri eli ei pitkästi puolikkaaseen! :D Mutta lihaskuntoon panostaminen on ehdottomasti kannattanut, sillä vaikka juoksutaukoa tuli puolitoista vuotta, niin juoksu sujui silti vahvasti!

Vähitellen olisi tarkoitus ehkä jättää toinen salitreeni viikosta pois ja alkaa keskittyä enemmän juoksuun. Matkaa pitäisi ehdottomasti alkaa kasvattaa, että jalat tottuisivat pidempikestoiseen juoksemiseen. En taida sen kummempia ohjelmia suunnitella vaan yritän juosta monipuolisesti. Aika paljon pojan nukkuminen vaikuttaa siihen, kuinka paljon jaksan treenata. Mäkitreenejä pitäisi alkaa harrastamaan, sen verran hyvin Rokuan mäet ovat muistissa. Onneksi Sankivaara on lähellä ja siltä löytyy mukavia mäkiä. Vauhdikkaampia juoksuja tulee varmasti Jetin kanssa, hitaampia lenkkejä puolestaan kävellessä.

Aikatavoitetta en ole asettanut. Tavoitteena on selvitä maaliin ja ehkä hieman nauttia matkanteosta. Tosin mies jo huolehti, että pitäisikö varata majoitus Rokualta, että pääsevät pojan kanssa kannustamaan. En sitten kysynyt, että kuinka kauan hän luulee minun matkalla viipyvän.

No niin, tavoite kirkkaana mielessä seuraavalle lenkille! Yritän raportoida edistymistä mutta jotenkin päivät vilahtavat ohitse tosi nopiasti. Olisi kiva kuulla, onko muita Rokualle tulijoita tai ensikertalaisia polkujuoksukisoihin menijöitä?

6.4.2018

Hiihtoloma Ylläksellä

Olen joskus todennut, että mun unelmaloma olisi sellainen, että voisin vain liikkua ja syödä. Ja nyt sellaisen sain. Äkäslompolossa tietenkin, missäpä muuallakaan!

Lomaan mahtui kaksi kokonaista päivää ladulla. Lisäksi tulo- ja lähtöpäivänä kerettiin käydä ottamassa pikkuhiet. Vaikka kahtena päivänä satoi lunta (tuntui uskomattomalta, että eletään jo huhtikuuta!) niin saatiin yhtenä päivänä nauttia täydellisestä tunturi-ilmasta, niinkuin paikalliset sanoi. Aurinkoa pilvettömältä taivaalta eikä tuulta nimeksikään. Me hiihdettiin ja nautittiin ja poika nukkui ahkiossa aurinkolasit silmillä. 

Vuokrattiin tosiaan ahkio, jolla poikaa pystyi vetämään. Kokeiltiin vetoa sekä perinteisellä että luistelutyylillä ja molemmilla se onnistui. Perinteisellä oli kiva ja melko kevytkin vetää tasaisessa maastossa mutta ylämäkiä oli tosi tympeä tampata haarakäynnillä. Luistellen vetäminen nosti sykkeen helposti taivaisiin mutta ainakin mä tykkäsin luistella silloin, kun mäkiä oli enemmän. Ahkio oli loppujen lopuksi yllättävän kevyt vetää mutta jos vetäjiä olisi ollut vain yksi niin päivämatkat olisivat olleet huomattavasti lyhyempiä. Nyt saatettiin vaihtaa vetäjää ja toinen sai levähtää.

Oli hauska huomata, kuinka paljon poika sai hymyä osakseen urvottaessaan ahkiossa kädet kohti taivasta. Saatiin myös paljon kommentteja, että onpa hienoa, että lapsi oppii pienestä pitäen hiihtämään :D Moni myös kyseli, onko ahkiota raskas vetää. 

Päivät ulkona sujuivat pojan kanssa tosi helposti. Ajotettiin hiihtämiset päikkäriaikoihin ja pysähdykset syöntiaikoihin niin päivissä säilyi tuttua rytmiä. Pieni hiihtäjänalku oli innoissaan, kun tauoilla oli paljon ihmisiä ja uusia asioita ihmeteltäväksi. Jos ahkiossa ei heti tullut uni, niin takaa kuului hyväntuulista mölinää. Erinomaista reissuseuraa siis :)

Unelmaloman toisen vaatimuksen täytti majoitukseen kuuluvat aamupala ja illallainen. Oli kuulkaas mahtavaa tulla hiihtämästä, istua alas ja ruoka tuotiin pöytään.

Tässäpä pikaiset kuulumiset kotimatkalta! Pian päästään halaamaan Jetiä ja aloittamaan julmettu pyykkiurakka. Kiva olla kotona siis :)

Ainiin, kuvat jäi tosi vähiin tältä reissulta. Lapsen myötä rekvisiittaa on reissussa niin paljon, että jostain on karsittava ja kamera sai jäädä kotiin. Myöskään puhelimella ei tule kuvattua enää yhtä paljon kun tuntuu, että on koko ajan kädet täynnä tekemistä. Ehkä vielä joskus!

5.3.2018

Viikon liikkumiset vauva-arjessa

Raskausaikana mietin usein, kuinka aikaa omille treeneille löytyy minipätkän syntymän jälkeen. Nyt kun vauva-arkea on takana yli seitsemän kuukautta, niin voin todeta, että aikaa kyllä on - kunhan sen vain ottaa.

Vaunulenkit - parasta pk-treeniä ja ulkoilmaa!

Mulla on ollut syksystä asti PT, joka tekee mulle viikko-ohjelman. Ohjelma sisältää tällä hetkelle kaksi salitreeniä, yhden kevyen aerobisen treenin ja yhden kävelyn, joka sisältää lyhyitä juoksupätkiä. PT:n ohjelman treenien lisäksi tulee koiran ulkoilutusta vaunujen kanssa, vetolenkkejä, keskivartalon aktivointia ja kehonhuoltoa. 

Aikaa omille treeneille siis löytyy mutta lähteminen ei ole enää yhtä helppoa kuin ennen lasta. Ollaan otettu tavaksi käydä tuleva viikko läpi sunnuntai-iltana. Merkkaan PT:n treenit kalenteriin, jotta voidaan sumplia miehen kanssa niin, että pääsen niille ilman lasta ja koiraa. Miehen etätyöpäivät ovat ihania, kun silloin voin tehdä treenin jo päivällä päikkäriaikaan, jolloin ilta jää yhteiseen oleskeluun. Jos mies ei voi hoitaa lasta niin kiikutan pojan mummolaan. Ihan mahtavaa onkin mummola vartin ajomatkan päässä! Melkoista aikataulutetristähän tämä arki yhden lapsen, yhden koiran ja erityisesti yhden auton perheessä on mutta ihan toteutettavissa! Mutta katsotaanpa miltä viime viikko näytti!

Maanantai aloitettiin vaunukävelyllä pojan ja Jetin kanssa. Kovempien pakkasten aikaan ei olla päästy heti aamusta ulos mutta onneksi aurinko lämmittää jo niin, että viimeistään iltapäivällä päästään kävelylle. Äiti saa raitista ilmaa, poika nukkuu hyvät päikkärit ja Jeti saa haistella. Maanantain lenkillä nautittiin auringosta tunnin ja 5,8 km verran. Pojan iltapäiväpäikkäreiden aikaan tein lyhkäsesti keskivartaloharjotuksia ja venyttelin. Jos venyttelen päivällä pojan ollessa hereillä niin saan olla koko ajan vahdissa, ettei poika pure johtoja (sillä yhdellä hampaalla joka puhkesi tällä viikolla!) tai ui Jetin vesikupissa.
Anna namu!

Tiistaina mies oli etätöissä kotona, joten aamupäikkäreiden aikaan käytin Jetin lyhyellä vetolenkillä kicksparkilla. Iltapäiväksi vein pojan mummolaan hoitoon ja kävin salilla. Treeni kesti 45 minuuttia ja loppuverryttely jäi välistä kun huutava nälkä pakotti lopettamaan. Onneksi anoppilassa odotti valmis ruoka <3
Done! Äkkiä ruokaa!

Salin jälkeen on pohjaton nälkä. Kevyt iltapala kahden illallisen jälkeen.

Keskiviikkona käytiin taas vajaan tunnin vaunulenkillä. Illalla ohjelmassa oli 40 minuutin kävely johon sisältyi 5x100 m juoksua. Olen siis vihdoin päässyt takaisin juoksun pariin. Vaikka näin talvella ikävä juoksun pariin ei olekaan yhtä iso kuin keväällä ja syksyllä niin kyllähän se kivalta tuntuu juosta hyvin pitkästä aikaa. Vaikka edes lyhyitä pätkiä! Oltiin lenkillä poikkeukselliseti koko perhe liikenteessä, joten saatiin vaihdettua päivän kuulumiset. Mies hoiti iltapuuron ja mä venyttelin rauhassa.

Torstaina oli ohjelman mukaan lepopäivä eli käytiin tunnin kävelyllä Jetin ja pojan kanssa. Illalla tein lyhyesti keskivartaloharjotuksia.

Perjantain ohjelmassa oli kevyt treeni. Mies oli etätöissä, joten oltiin sovittu kaverin kanssa hiihtotreffit aamupäikkäreiden aikaan. Lenkin ajan satoi lunta, joten keli ei ollut kovin luistava eikä lenkki todellakaan ollut kevyt (keskisyke 166, maksimi 192). Hiihdettiin 1 h 20 min ja 14,4 km. Illalla käytin Jetin vetolenkillä kicksparkilla.

Lauantaiaamuna käytiin eka vauvauinnissa, jonka jälkeen mies ja poika tiputtivat mut salille ja lähtivät viettämään laatuaikaa Puuiloon ja Motonettiin. Tunnin treeni salilla, pikaiset venyttelyt ja kotiin lounaalle. Tankkauksen jälkeen lähdettiin koko perhe hiihtämään: Jeti veti mua ja mies kantoi pojan kantorinkassa. Testattiin naapurin tekemä yhdeksän kilometrin latu. Lenkki oli kevyt kun oli hyvä vetoapu ja puolessa välissä pidettiin veilä evästauko laavulla.
Talvi, suo ja Jeti - ihan parasta!

Sunnuntaina oli lepopäivä mutta ihan mahtava ilma houkutteli kävelylle. Käveltiin tunti ja tällä kertaa mä testasin kantorinkkaa. Lisäpaino tuntui jaloissa mutta muuten rinkkaa oli hyvä kantaa. Illalla vielä pikaisesti keskivartotreeniä ja viikko oli paketissa!

Kävely 4 h 35 min, 24,3 km
Sali 2 kertaa, 1 h 45 min
Hiihto 1 h 20 min, 14,4 km
Keskivartalon aktivointi 30 min
Venyttely 50 min

Vetolenkit kicksparkilla, 1h 10 min 9 km
Vetolenkki hiihtäen, 1 h 30 min, 9 km

2.2.2018

Kun aika loppuu

Meidän rakkaalla Sikulla aika loppui tammikuun viimeinen päivä 2018. Epilepsia vei iloisen ja leikkisän koiran, meidän ensimmäisen lapsen. Suru ja tuska ovat olleet osa elämää siitä lähtien. Itku tulee aina kun pienenkin asian Sikusta. Vaikka muistot aiheuttavat nyt tuskaa, haluan muistaa.

Sen kuinka meille tullessaan se meni auton alle piiloon ja sai öljytahrat niskaan. Kuinka me yhdessä tutustuttiin uuden kodin ympäristöön, käveltiin jo olemassa olevia polkuja ja muodostettiin omia. Kuinka käytiin ensimmäistä kertaa yhdessä juoksemassa. Kuinka se loikki kuin kauris päästessään irti. Kuinka innoissaan se oli nähdessään toisia koiria. Kuinka iloinen se oli, kun tultiin töistä kotiin ja haettiin se häkistä. Kuinka se laittoi aina maate, kun mentiin ostamaan vetovaljaita. Kuinka se lattialla maatessaan nosti toista jalkaa, jotta ohikulkija tajuasi rapsuttaa. Kuinka se tuli luokse ja antoi tassua, kun halusi hoitoa. Kuinka iloinen se oli, kun Jeti tuli meille. Kuinka paljon sen häntä näytti pulloharjalta lenkillä. Kuinka se kiipesi sohvalle viereen ja laittoi pään syliin.




Sen, kuinka se sai uuden talon tuntumaan kodilta. Kuinka sitä ei voinut vähempää kiinnostaa, että oltiin ostettu miehen kanssa sormukset ja aiottiin naimisiin. Kuinka eräänä marraskuun kurjana ilta juostiin loskassa molemmat nauttien. Kuinka morsiussaunani jälkeen se söi lauteilla olleita havuja. Kuinka ensimmäisenä jouluna se kävi juomassa kuusen jalustasta. Kuinka eräs kevätaamu lähdettiin kahdestaan hangille kävelemään. Kuinka autuaan tietämätön se oli kun iloittiin positiivisestä raskaustestistä. Kuinka se painoi pään kasvavaa vatsaa vasten. Kuinka se tuli viereen, kun imetin vastasyntynyttä.



Sen kuinka silitin sitä viimeisenä yönä ja yritin rauhoittaa sitä. Kuinka hukassa se oli kohtausten jälkeen. Kuinka nukutusaineen alkaessa vaikuttaa otin sen kiinni ja asetin lattialle. Kuinka silitin yhä uudestaan sen korvia, että muistaisin kuinka pehmeä karva niissä oli.

Sen kuinka tyhjältä talo tuntuu ilman Sikua. Kuinka tyhjältä minä tunnun ilman Sikua.