7.6.2017

Raskaana telttaretkellä - vihdoinkin Rokualla!

Nyt kun Suomen kesä näyttää vihdoin parastaan, on ihan loistava aika lähteä telttailemaan. Telttailua on turha pitää jotenkin tosi vaikiana tai haastellisena ja oikeilla varusteilla teltassa nukkuu ihan yhtä makiasti kuin omassa sängyssä. Ellei jopa paremmin, jos on ensiksi saanut vaeltaa itsensä väsyksiin.

Mä halusin lähteä vielä ennen vauvan tuloa telttailemaan monestakin syystä. Ensinnäkin siksi, että keväällä mut valtaa aina tarve päästä yöksi ulos. Toisekseen halusin päästä harjottelemaan telttailua koirien kanssa ja kolmanneksi ihan siitä syystä, että se on vielä ilman vauvaa äärimmäisen helppoa. Niinpä viime viikonloppuna pakattiin tavarat ja koirat autoon ja ajettiin vajaan tunnin matka Rokuan kansallispuistoon. Rokua on meitä lähinnä sijaitseva kansallispuisto mutta en ole koskaan käynyt kansallispuistossa, Rokuan kylpylässä vain.

Lähdettiin liikkeelle hotellin pihasta ja tavoitteena oli kävellä sen verran kuin tuntui hyvältä. Mies kantoi suurimman osan tavaroista, mulla oli pienessä repussa lähinnä kamera, vesipulloja ja vähän evästä. Enkä ois kyllä tarvinnutkaan yhtään enempää sillä Oulun tasamaastoihin tottuneena Rokuan mäet olivat melkoisia ja useamman kerran piti levähtää ettei alkanut supistelemaan. Pahimpien mäkien jäätyä taakse matkantekokin helpottui ja käveltiin aina seitsemän kilometrin päähän Pitkäjärvelle asti.


Syy, miksi Rokualla ylipäätään sijaitsee mäkiä, on jääkausi. Rokua on osa jääkauden aikana kasaantunutta harjujaksoa, jota tuuli vielä muokkasi alueen noustua merenpinnan yläpuolelle. Kun aluetta ympäröivät suuret suot, itse Rokuan alue on luonnoltaan pääasiassa kuivaa ja karua mäntykangasta pienien järvien täplittäessä maisemaa. 



Pitkäjärvellä ei meidän tullessa ollut ketään. Paikka oli tosi kiva: kerrankin nuotiopaikan vieressä oli tarpeeksi pitkä pöytä (me ollaan mestareita räjäyttämään tavarat laajalle) ja nuotiopaikalta oli mukava katsella auringon laskua järven taakse. Sytytettiin nuotio, jotta saatiin makkarat käristettyä mutta ensin piti tarkistaa, onko alueella metsäpalovaroitusta. Kuivaan kankaaseen tuli varmasti tarttuisi helposti.



Kun mahat oli saatu täyteen, oli aika pystyttää teltta. Meillä oli lainassa Fjällrävenin Akka view 2, joka on kahden hengen teltta. Vähän jännitti, kuinka sinne mahtuisi kaksi aikuista, kaksi koiraa ja maha. Lisäjännityksen yöpymiseen toi se, että koirat eivät koskaan aikaisemmin olleet teltassa. Tätähän olisi tietenkin voinut ja kannattanut harjotella jo kotona mutta eipä vaan viitsitty. Mua myös vähän mietitytti, miten löytäisin hyvän nukkuma-asennon, kun kotona miellyttävä asento vaatii tyynyjä tukemaan mahaa ja lantiota.


Mutta kaikki huolet oli taas ihan turhia. Kun päästiin telttaan, Siku alkoi nukkua lähes heti. Jetillä meni kauemmin ennen kuin se osasi rauhoittua mutta kun kerran oli rauhoituttu, niin koirat nukkuivat koko yön kiepillä miehen vieressä. Yöllä heräsin ja huomasin, että mies ja Jeti nukkuivat posket vastakkain samalla tyynyllä. Tarvittiin melko paljon itsehillintää, etten alkanut kaivamaan kameraa absidista, sen verran söpöjä olivat :) 

Mulla oli käytössä ilmatäytteinen makuualusta ja se oli tosi hyvä! Normaalilla telttapatjalla nukkumisesta ei olisi tullut mitään mutta pehmeämmällä patjalla pystyin nukkumaan parin tunnin pätkissä ja sitten piti kääntää kylkeä. Meillä on yhdistettävät makuupussit, mikä tuo tosi paljon lisätilaa eli mahan kanssa mahtui hyvin nukkumaan. Seuraava hankinta on kuitenkin jo selvillä eli koska makuupussit saa yhteen, niin nukkumamukavuutta lisäisi vielä entisestään tuplaleveä ilmatäytteinen patja.

Aamulla keiteltiin puurot kesäisen lämpöisissä olosuhteissa ja lähdettiin kohti Pookivaaraa, missä sijaitsee korkea torni, jota on käytetty metsäpalojen tähystytykseen. Ylhäältä näkyikin hyvin, että Rokuaa ympäröivät todella tasaiset alueet.





Vaikka toiselle päivälle kävelyä ei tullut kuin neljä kilometriä, alkoi mun vauhti selvästi hyytyä loppumatkasta ja koko sunnuntain tunsin kyllä kropassa, että on tullut urheiltua. On se vaan jännä, kuinka paljon tuo mun suhteellisen pieni etureppukin hidastaa vauhtia. Totesinkin miehelle, että tämä taisi olla viimeisiä aikoja raskaudesta, kun mun oli mahdollistä lähteä noinkin "pitkälle" vaellukselle. Mutta onneksi lähdettiin! Oli ihana nukkua yö ulkona, viettää aikaa rauhassa yhdessä ja nähdä jälleen yksi hieno luontokohde ihan lähellä kotia! Menkää siis ihmeessä yöksi metsään, vaikka seuraavan luonnon päivän kunniaksi! Edes raskaus ei ole mikään este :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti