30.4.2017

Liikkumiset viimeisen kolmanneksen alussa

Viimeksi raskauden aikaisia liikkumisia raportoin maaliskuun alussa eli raskauden ollessa noin puolivälissä. Nyt kun viimeinen kolmannes on alkanut, on jälleen aika kurkata, miten liikkuminen sujuu. Nykyään raskauden vaikutuksen huomaa jo lähes aina liikkuessa: maha on tiellä ja hengästyn entistä helpommin. Eteenpäin kumartelu on hankalaa ja sängyssä kyljeltä toiselle vaihtaminen käy urheilusuorituksesta. Välillä nämä muutokset ärsyttävät, kun tahtoisin pystyä liikkumaan ja toimimaan normaalisti. 

Vaikka liikuntamäärät ovat vähentyneet ja liikunta on tosi kevyttä, liikunnan positiivinen vaikutus pääkoppaan on pysynyt entisellään: liikunnan jälkeen olo tuntuu kevyemmältä ja ahdistus omasta pallomaisesta olotilasta helpottaa. Ja olen myös tosi onnellinen, että pystyn liikkumaan edes tämän verran, sillä viime viikkojen ajan maha on kovettunut kävellessä ja yli puoli tuntia kestänyttä kävelyä on seurannut ilmeisesti liitoskipuja. Neuvolasta kehotettiin käymään lääkärin luona tarkistuttamassa, ettei mitään ennenaikaiseen synnytykseen viittaavaa löydy.

Maanantaina lääkäri antoi luvan liikkua siten, kuin tuntuu hyvältä, joten päätin kokeilla pyöräilyä. 18 km pituinen työmatka taittui kahdessa osassa ja aikaa kului yhteensä 1 h 30 min. Eli lähes tuplat, mitä normaalisti :D Auringonpaisteessa oli kiva pyöräillä eikä mahakaan protestoinut, kunhan vauhdin piti tarpeeksi alhaisena. Illalla venyttelin hetken eikä pyöräily painanut kropassa sen kummemmin.

Tiistaina mies oli reissussa, joten mulle napsahti koiranulkoilutusnakki. Käytin molempia koiria puolen tunnin kävelyillä ja ne tuntuivat rankemmilta kuin edellispäivän pyöräily. Harmittaa kyllä kovasti, etten voi kävellä koirien kanssa enempää. Varsinkin kun kevätaamut ovat aina olleet niitä vuoden lempparilenkkiaikoja.

Keskiviikkona olo oli jotenkin tosi tukala, joten tein kevyen joogan Yogaiasta, missä on jo parin viikon ajan ollut pallomahoille sopiva äitiysjooga. Tästä tunnista on tullut ehdoton suosikkini, sillä siinä ei tarvitse miettiä korvaavia liikkeitä esimerkiksi ylöspäin katsovalle koiralle. 
Maha valmiina joogaan!

Torstaina kävin Sikun kanssa puolen tunnin kävelyllä, mikä vaihteeksi tuntui mukavalta. En tiedä, johtuiko se siitä, että lainasin miehen henkselimallisia hiihtohousuja, jotka eivät todellakaan puristaneet mistään. Illalla tein vielä vartin teho flow -joogan Yogaista.

Perjantai aloitettiin salilta. Salilla puuhastelu on onneksi tuntunut vielä suhteellisen hyvältä. Olen siirtynyt jalkaliikkeissä vapaista painoista laitteisiin mutta ylävartaloa tykkään edelleen tehdä vapailla painoilla. Salitreeni on ollut koko tämän vuoden vain ylläpitävää eli lihakset ei tunnu väsyneiltä salin jälkeen ja harvoin enää tulee hikikään mutta pääkoppaan sillä on hurjan suuri vaikutus. Illalla venyttelin lyhyesti.
Taas naurattaa :)

Lauantaina aurinko paistoi niin keväisesti, että oli pakko lähteä koko perheen voimin kävelylle. Kolmeen kilometriin meni noin kolme varttia mutta olipa kiva käydä edes vähän pidemmällä!

Tänään tein vain vajaan puolen tunnin flow-joogan Yogaiasta. Huomaan, että alan vähitellen olla koukussa joogaan ja jo parin päivän tauko tuntuu kropassa. Lyhyenkin joogan jälkeen veri lähtee kiertämään ja olo helpottuu. 

Viikon liikkumiset
Pyöräilyä 18 km, 1 h 30 min
Kävelyä 7,5 km, 2h 15 min
Joogaa 3 kertaa, 1 h 10 min
Sali 1 kerta, 45 min
Venyttelyä 30 min

Tämän aamulla otetun keväisen kuvan myötä haluan toivottaa kaikille oikein iloista vappua! Syökää mahat täyteen munkkeja ja juokaa munkin edestä skumppaa!

28.4.2017

Läskiksi meni!

Ollaan jo pidemmän aikaa haaveiltu fatbikesta eli suomalaisittain läskipyörästä. Todettiin, että se ois paras menopeli sulanmaan vetolenkkeihin. Leviärenkaisella pääsis pehmeämmille reiteille, jotka ois koirille parempi vaihtoehto kuin asfaltti. Meillä potkurikelit loppui pari viikkoa sitten ja koirien juoksutus jäi kokonaan miehen jalkojen varaan. Viikon kuluttua mies alkoi puhumaan, että mites se fatbike. Niinpä käytiin ensin kaupoissa metsästämässä meille sopivaa pyörää ja tilattiin lopulta tällainen Soliferin verkkokaupasta. 

Päädyttiin ostamaan uusi, koska Toria pidemmän aikaa seurattuamme todettiin, että käytetyn hinta ei ole merkittävästi uutta alhaisempi. Haluttiin pyörä, missä vaihteita on järkevä määrä: yksivaihteisen olisi saanut hieman halvemmalla mutta se olisi todennäköisesti ollut tosi raskas polkea. Toisaalta ei haluttu maksaa useasta kymmenestä vaiheesta, joten päädyttiin seitsemään ja ensimmäisten lenkkien perusteella se on ollut riittävä määrä. Ei myöskään haluttu maksaa kovin paljon pyörän keveydestä, koska pyörän pääasiallinen käyttötarkoitus on koirien vedättäminen eli apuvoimia on tarjolla.

Kuvissa näkyvä jouksutusadapteri on Kainpon ja sama systeemi menee myös kicksparkiin. Pyörään kiinnittäessä tarvittiin liukuesteteippiä estämään jousen kääntyminen sivulle.

Mies kävi ensimmäisen kerran koirien kanssa yksittäin lenkillä ja totesi homman onnistuvan ihan hyvin, joten seuraavana päivänä laitettiin molemmat vetämään. Vaikka lähtiessä ilmeet ei kovin innostuneet olleetkaan, niin onnessaan koirat olivat kun pääsivät parin viikon tauon jälkeen taas vetämään. 


Mun osalta pyöräily saa odottaa ensi syksyyn mutta onneksi mies tuntuu innostuneen läskipyöräilystä. Ovat menneet koirien kanssa niin osittain sulaneita hiekkateitä kuin polkujakin pitkin ja pyörä kuulemma kulkee hyvin vaikeammassakin maastossa. Mua vähän epäilytti, miten koirat jaksavat vetää pyörää, joka painaa ennemmän kuin kickspark mutta kuulemma matka taittuu ihan mukavasti. Itse täytyy kuitenkin tehdä enemmän töitä kuin kicksparkin kyydissä.

Mun osaksi on jäänyt huoltojoukkojen hommat. Laitan palautusjuomat valmiiksi ja huollan lenkiltä palaajat muutenkin. Tärkeä rooli sekin mutta on myönnettävä, että tietynlainen talvi-ikävä tässä on iskenyt...

21.4.2017

Ajoituksen mestarit

Me ei miehen kanssa todellakaan osata ajottaa mitään oikein. Yleensä hoksataan asia silloin, kun se olisi pitänyt jo hoitaa. Ja uskokaa kun sanon, että näitä asioita on vuosien varrella ollut monta.

Mutta kerrankin meiän ajotus meni just eikä melekeen! Ollaan kehuttu toisiamme monta kertaa siitä, että vauvan laskettu aika on heinäkuussa. Tässä muutama hyvä perustelu kesävauvalle (samalla unohdetaan tukalan kuumat ilman ja turpoavat jalat).

Ensinnäkin koirien takia: talvikelien ollessa parhaillaan olin vielä täysin lenkityskelpoinen yksilö ja pystyin käymään kävely- ja vetolenkeillä. Ilmojen lämmetessä koiria ei voi enää lenkittää yhtä paljon, joten mies selviytyy lyhyemmistä lenkeistä vallan mainiosti ja mä voin aktivoida koiria ajatustyöskentelyä vaativilla tempuilla isommankin mahan kanssa. Harmittavasti koirien lenkitys on siirtynyt täysin miehen vastuulle jo nyt, paljon aikaisemmin kuin mitä kuvittelin. Noh, toivottavasti tämä on ohimenevä vaihe ja pystyisin pian taas käymään kävelyllä koirien kanssa. Viimeistään syksyn tullen toivon olevani taas kävely- ja lopulta myös juoksukunnossa.

Toinen hyvä syy on vaatteet: raskaana olevan naisen pukeutuminen on osoittautunut ydinfysiikkaa vaikeammaksi tieteenlajiksi. Vanhat vaatteet kiristää mahan kohdalta (ja mystisesti myös muualta!?!) eikä mikään näytä tai tunnu hyvältä. Uusien vaatteiden ostaminen muutaman kuukauden takia tuntuu tuhlaukselta. Olen kiitollinen siitä, että etureppu oli talvikuukausien aikana vielä pieni, joten pystyin käyttämään vanhoja toppavaatteitani (myös toppavaatteiden pukeminen ja valtava maha ovat yhdistelmä, jonka onnellisesti jätän kokematta). Mitä nyt vähän piti lainata miehen toppahousuja. Kesällä paksuuntumisen loppuvaiheessa suunnittelen humputellevani ainoastaan jättimekoissa.
Miehen toppahousuihin jäi vielä kasvunvaraa

Viimeiseksi lomien takia: isä saa käyttää noin kolmisen viikkoa isyyslomastaan silloin, kun äiti on kotona. Se on mielestäni lyhyt aika. Meiän jälkikasvun putkahtaessa maailmaan on kesäloma-aika eli isyysloman loputtua mies voi jäädä kesälomalle (rentouttavaa kesälomaa vaan, hahahaa), jolloin mä saan hieman enemmän armonaikaa ennen kuin pitää selviytyä päivät yksin kolmen lapsen kanssa.
Tiikeristäni en luovu

18.4.2017

Ihanan rento pääsiäinen

Pääsiäisestä on kuin varkain muodostunut yksi mun lempparipyhistä. Syitä on monia. Pääsiäistä ennen ja sen jälkeen on aina vajaa työviikko ja neljän vapaapäivän aikana kerkiää mukavasti puuhastella. Pääsiäiseen ei myöskään liity samanlaista kaupallista hössötystä kuin esimerkiksi jouluun. Lisäksi pääsiäisenä saa syödä ehkä kaikkein epäilyttävimmän näköistä perinneruokaa. Juhlapyhien sijoittuminen kevääseen takaa yleensä mukavat ulkoilukelit ja olenkin usein saanut ensimmäiset rusketusrajat naamaan juuri pääsiäisenä.


Tänä pääsiäisenä rusketusrajoja lähdettiin hakemaan merenjäälle. Otettiin mukaan koirat ja kickspark ja suunnattiin Nallikarin parkkipaikalle. Moni muukin oli lähtenyt sulattelemaan mämmiä merenrantaan: parkkipaikka oli lähes täynnä ja rannan tuntumassa vilisi paljon väkeä. Siinä oli koirissa pitelemistä, kun kaikkia ois ollut kiva mennä haistelemaan. Melko pian ihmiset jäi kuitenkin taakse ja me otettiin suunnaksi lähin saari.

Päätettiin kokeilla, miten meno kicksparkilla sujuu kahdella koiralla ja kahdella ihmisellä. Mies ohjasi, mä pidin vyötäisiltä kiinni ja potkuttelin koirille apuna. Ja yllättävän hyvinhän se sujui! Koirat vetivät hyvin (varsinkin kun edessä näkyi lokkeja) tuplataakasta ja vastatuulesta huolimatta ja me pysyttiin kyydissä. Päästiin saareen, mistä löytyi kaatuneita puita auringon puolelta ja tuulelta suojassa. Istuskeltiin ja nautittiin elämästä.




Muuten tämä pääsiäinen sujui kokonaan kotona ja se oli kyllä oikia valinta. Liikunnat ja ulkoilut jäi melko vähiin, sillä vauva tuntui olevan sitä mieltä, että nyt täytyy ottaa vähän iisimmin. Aikaa jäikin sitten kaikelle muulle. Kerettiin edistää monia to do -listalla olevia asioita ja saatiinkin vaikka mitä tehtyä. Lisäksi laitettiin yhdessä ruokaa - ylellisyys, johon ei kiireisinä arki-iltoina ole mahdollisuutta. Ehdittiin myös lukea kirjoja ja nukkua päiväunia. Ihan kaikessa rauhassa.

15.4.2017

Pizzaa leivinuunin arinalla

Lampaasta viis, me päätettiin ennen pääsiäistä. Kutsuttiin naapurit kylään, lämmitettiin uuni kuumaksi ja niin pitkäperjantai muuttui pizzaperjantaiksi.

Tarkoituksena oli paistaa pizzaa leivinuunin arinalla ja testata samalla joulupukin tuomaa pizzalapiota. Alkuvalmistelut aloitettiin jo torstaina, jolloin lämmitettiin uunia. Tavoitteena oli saada uuniin pohjalämpöä, jotta lämpö riittäisi kunnon pizzamaratonille. Eilen jatkettiin uunin lämmittämistä niin, että arinan yläpuolelle sijoitettu mittari näytti tasan 400 astetta. Tiputettiin hiilet ennen paistamista ja puhdistettiin arina uuniharjalla.

Taikinan pyöräytin yleiskoneella, sillä olin opiskellut, että taikinaan on tärkeä saada hyvä sitko, jotta lätty pysyy kasassa. Sitko syntyy vaivaamalla, joten yleiskoneella pääsee helpommalla. Tomaattikastikkeen tein jo aamulla maustumaan. Täytevaihtoehtoina oli muun muassa jauhelihaa, mozzarellaa, ananasta, chorizoa, tonnikalaa ja paprikaa.

Ja eikun leipomaan! Mulla on kokemusta rieskan leipomisesta, joten sain melko pyöreitä pizzoja aikaseksi. Kaulin-amatöörien pizzat oli kaikkea puoliympyrästä sydämeen. Haasteellisin vaihe oli kuitenkin saada lätyt pizzalapiosta uuniin. Muutaman kerran täytteet levisivät arinalle pohjan istuessa tukevasti lapiolla. Uunissa oli melkoinen käry mutta onneksi pellit aukaisemalla käryt haihtuivat ulos. Eli reilusti jauhoa pizzalapiolle ja täytteiden kanssa täytyy olla maltillinen.
Helpommalla pääsee, kun pohjan täyttää suoraan pizzalapiolle.

Ensimmäiset pizzat paistuivat minuutissa, viimeisiä paistettiin usiampi minuutti uunin jo vähän jäähtyessä. Ja sitten seurasi se paras osuus! Tuoksu oli aivan yhtä hyvä kuin laadukkaassa pizzeriassakin ja väittäisin, että itse tehdyssä pizzassa maku oli jopa parempi. Vielä kun olis saanut nauttia pizzan kunnon siiderin kanssa mutta kyllä alkoholitonkin meni olosuhteiden niin sanellessa.


Eli jos omistat leivinuunin, niin suosittelen kokeilemaan! Arinalla paistetut pizzat hakkaa peltipizzat mennen tullen. Tässä vielä pohjan ohje ja tomaattikastikkeen mausteet.

Pizzataikina
1050 g vehnäjauhoja
3 pss kuivahiivaa
3 tl suolaa
6 rkl oliiviöljyä
6 3/4 dl vettä

Sekoita kuivat aineet. Lämmitä vesi kädenlämpöä lämpimämmäksi ja lisää vähitellen öljyn kanssa kuivien aineiden joukkoon. Anna nousta noin tunti. Vaivaa taikinaa reilusti alustalla ennen kaulitsemista (tai heittelyä jos oot hurja). Musta taikinasta tuli melko helposti käsiteltävä ja hyvänmakuinen. Taikinasta riitti reilusti neljälle nälkäiselle ja muutama pizza jäi yö/aamupalaksi.

Tomaattikastike
Tomaattipyrettä
Ketsuppia
Paljon valkosipulia
Suolaa
Mustapippuria
Pizzaan kuuluu laittaa palijon valkosipulia. Tämäkin määrä loppui muuten kesken.

11.4.2017

Kevät keikkuen tulevi

Viime päivät ovat olleet mukavan keväisiä: lämpöasteita, vesirapakoita ja linnunlaulua. Ensimmäiset joutsenet, peipot ja sepelkyyhkyt ovat tulleet takaisin. Eilen jo pimentyvässä illassa mustarastas ilmoitti paluustaan. Edes kaatosade ei sen kevätilottelua haitannut. Silloin mullekin tuli ensimmäisen kerran todellinen kevätolo! Tiiättehän, sellainen kevyt ja kupliva. Ehkä siksi oli aamulla vaikia uskoa, että ihan oikiasti sataa lunta. Noh, vaihtelevat säät kuuluvat kevääseen.


Takatalvesta huolimatta ilmassa on ollut selviä merkkejä keväästä. Sulat tiet kutsuvat ainakin minua juoksemaan ja pyöräilemään. Koska juoksu on hyvästelty ensi syksyyn asti, kuume pöyräilemään on ollut tavallista kovempi. Olen silmä kovana tuijotellut pyöräteitä ja odotellut niiden sulamista, jotta uskallaudun mahani kanssa pyöräilemään. Vihdoin sunnuntaina saatiin aloittaa pyöräilykausi, kun käytiin äänestämässä pyöräillen. Olen myös haaveillut työmatkapyöräilystä mutta vähän arveluttaa, miten 18 km sujuu mahan kanssa.

Toinen varma kevään merkki on nurkissa pyörivät koirankarvat. Siku on aloittanut karvanlähdön, joten imurille on töitä. Karvanlähtö on vielä maltillista mutta siitä huolimatta mustat vaatteet ei ole se fiksuin valinta tällä hetkellä. Olin toivonut, että koirat olisivat synkronoineet karvanlähdön ja vielä mieluiten hoitaneet sen pahimpaan kura-aikaan. Siinä olisi samoilla imuroinneilla siivoutuneet niin koirankarvat kuin sisälle kantautuva hiekka.

Lisääntyvä valo saa sisäisen multasormen esiin. Ensimmäiseksi pitää laittaa herneenversot itämään: helppoa ja terveellistä vihreää salaatteihin ja leivän päälle. Pian pitäisi kylvää myös basilikat ja persiljat. Haaveilen myös muutamasta kasvatuslaatikosta pihalle, johon saisi ainakin pinaattia ja muita hyötykasveja. Ehkä tänä kesänä jaksan panostaa myös muutamaan ruukkukukkaseen.

Vaikken pahemmin sisustusintoilija olekaan, niin keväisin tuntuu, että jotain uutta ois kiva saada. Viime vuonna oltiin näihin aikoihin verho-ostoksilla (verhot tosin saatiin paikoilleen vasta jouluksi), nyt valmistumassa on jotain hieman jykevämpää. Jännityksellä odotan, millainen tästä tulee!

Kevät tarkoittaa myös sitä, että meiän perheen toinen pentuvuosi on lopuillaan, kun Jeti täyttää pian vuoden. Musta tuntuu hurjalta, että meiän pienestä pennusta on tullut iso vetokoira. Sankari puolestaan ei taida näillä asioilla paljon päätään vaivata.

5.4.2017

Vetokausi paketissa

Kun lämpömittari alkaa päivisin näyttää usiampaa plusastetta, on aika pikkuhiljaa lopetella koirien vetokausi ja tehdä yhteenveto tästä kaudesta.

Mittaan kaikki koirien kanssa tehdyt lenkit omalla sykemittarilla, joten mun vedättämät lenkit on tarkasti tiedossa. Miestä pyysin vasta lopputalvesta mittamaan lenkit Sports Trackerilla mutta hän harvoin muisti laittaa mittarin päälle heti lähdössä. Ihan tarkkoja kilometrejä ei siis ole. Koirien vedättäminen on kuitenkin ollut pääasiassa mun vastuulla.

Sikun kanssa ensimmäiset vetolenkit kesän jälkeen tehtiin juosten syyskuun alussa ja jatkettiin marraskuun lopulle asti. Tuolloin huomasin olevani raskaana ja erinäisten syiden takia silloin alkanut juoksutauko on jatkunut ja jatkuu aina ensi syksyyn asti. Viikossa käytiin juoksemassa keskimäärin kahdesti, lenkkien pituudet vaihtelivat kolmesta yhdeksään kilometriin. Sikun kanssa juokseminen oli haastavaa, sillä se halusi usein pysähdellä haistelemaan ja välillä sai ihan reilusti komentaa jatkamaan matkaa.

Syksyllä aloitettiin vetotreenit myös pyörällä ja se sujuikin paremmin, koska Siku pysähteli huomattavasti vähemmän. Pyörälenkkejä kerettiin tehdä alle kymmenen, jonka jälkeen pyörä sanoi sopimuksen irti. Pituudeltaan lenkit olivat 4-8 km.

Marras-joulukuun vaihteessa kelien salliessa tehtiin Sikun kanssa muutama 2-4 kilometrin mittainen vetotreeni kicksparkilla. Sitten olikin sulaa, jäistä ja hotspottia eikä vetämään päästy.

Vuodenvaihteen jälkeen saatiin Jeti mukaan vetohommiin ja tämä selvästi piristi Sikun vetointoa. Jetin kanssa aloitettiin muutaman sadan metrin matkoista ja kasvatettiin matkaa pikkuhiljaa. Pisin lenkki kicksparkilla oli kymmenen kilometriä. Viikossa vedätettiin kahdesta neljään kertaan riippuen koirien jaksamisesta ja keleistä.  Mun vedättämänä tämän vuoden puolella vetoa kicksparkilla tuli yhteensä 154 kilometriä.

Jetillä on meiän kaksikosta selvästi enemmän vetohalua. Sikukin kyllä vetää hyvin mutta vain silloin, kun sitä itseään huvittaa. Silloin kun ei huvita, niin Siku jolkotelee liina löysällä. Jeti menee eteenpäin kuin juna. En tiedä, johtuuko ero siitä, että Jetille oli alusta asti kaveri rinnalle vetotreeneihin kun Siku puolestaan joutui vetämään yksin vai ollaanko osattu kouluttaa toinen koira paremmin kuin ensimmäinen. Luulen kuitenkin, että Jetillä on enemmän luontaista halua vetämiseen kuin Sikulla.

Koirat ovat oppineet suunnat hyvin mutta aina suuntakäsky ei mene perille. Kävelylenkeillä vauhdin ollessa hitaampaa koirat kääntyvät hyvin mutta vetolenkillä varsinkin alkuinnostuksen aikana saa välillä huudella kuuroille korville.

Ensi talveksi eniten työtä on tehtävä mielenkiintoisen asian ohittamisessa. Erityisesti muiden koirien tullessa vastaan kicksparkin jarrusta loppuu pito ja koirissa on pitelemistä. Meiän perällä vastaantulijoita ei juurikaan ole, joten pitäisi mennä harjoittelemaan aluksi ihan kävellen ihmisten ilmoille. Toivon myös, että koirat rauhottuvat kun ikää karttuu enemmän. Nyt molemmat ovat vielä nuoria ja villitsevät toinen toisensa.

Loppukevään suunnitelma on vedättää kicksparkilla niin pitkään kuin on mahdollista. Metsässä urat ovat vielä suhteellisen hyvässä kunnossa mutta Sikun into lopahtaa, kun lämpötila lähestyy nollaa. Jeti puolestaan jaksaa painaa vähän lämpimälläkin kelillä. Haaveissa on vieläkin fatbike, jolla pääsisi hiekkateille ja ehkä myös poluille. Katsotaan, löydetäänkö sopivan hintainen pyörä tälle keväälle vai siirtyykö hankinta syksyyn ja uuden kauden aloitukseen. Ensi syksynä ollaan myös sinänsä uuden äärellä, kun oma juoksukuntoni on raskauden jälkeen täysi kysymysmerkki. Syksyllä ohjelmassa taitaa olla niin koirien kuin emännänkin kunnon kohennusta.

3.4.2017

Retkisuunnitelmia

Tähän aikaan vuodesta on yleensä ollut selvät sävelet kesän vaelluksille ja retkeilyille. Tulevalle kesälle oli suunniteltu Lapin vaellusta koirien kanssa ja reissua Lofooteille kavereiden kanssa mutta koska viides perheenjäsen liittyy seuraamme juuri kesällä, reissut saavat jäädä odottamaan tulevia vuosia. Vaikka ollaankin iloisia uudesta perheenjäsenestä, täytyy myöntää, että alkuun harmitti varsinkin vaelluksen siirtyminen tulevaisuuteen. Edellisestä kunnon vaelluksesta on jo useampi vuosi aikaa, sillä talon parissa puuhastelu on syönyt vähäiset kesälomat.

Alkuharmituksen jälkeen totesin, että vauvahan on ihan pieni, joten sen voi helposti (kröhöm) ottaa retkille mukaan. Joten masistelun sijaan olen selvittänyt, millaisia retkiä toukan kanssa voi tehdä ensimmäisen vuoden aikana, puhumattakaan sitten, kun pätkän mittariin on kertynyt jo muutama vuosi.

Ilokseni RIMMA+LAURA ovat ottaneet lapsen kanssa retkeilyn ja matkustamisen sydämen asiakseen ja heidän juttujaan olenkin lukenut ahkerasti. Mikäli aihepiiri kiinnostaa, kannattaa tsekata myös heidän Facebook-ryhmänsä Adventuring mums. Monia muitakin kivoja juttuja lapsen kanssa retkeilystä löytyi ja olikin hieno huomata, että jo alle vuoden ikäisen kanssa onnistuvat niin päiväretket kuin yön yli telttailutkin.

Ankaran googlaamisen jälkeen muistin, että onhan mulla lähipiirissäkin esimerkkejä siitä, kuinka lapset ja retkeily yhdistetään.

Itse olin alle vuoden ikäinen, kun olin ensimmäisen kerran Lemmenjoen kansallispuistossa. Meillä oli viikoksi vuokratupa, mihin pääsi jokiveneellä tai kävellen 13 km autolta. Seuraavan kerran oltiin samalla tuvalla veljeni ollessa alle vuoden ikäinen. Kuulemma lasten viemistä sähköttömään mökkiin keskelle erämaata oli kovasti ihmetelty (ehkä vähän myös kauhisteltu) mutta näistä ja myöhemmin tehtyistä reissuista on jäänyt hienoja muistoja.

Kotona meitä kuskattiin metsään lähes joka viikonloppu: paistettiin makkaraa, tehtiin rankoja, hiihdettiin, kalastettiin, poimittiin marjoja, oltiin mukana hirvenkaadolla. Ilman näitä kokemuksia oma suhtautumiseni luontoon olisi voinut muotoutua ihan erilaiseksi. Luonto olisi voinut jäädä kaukaiseksi ja vieraaksi. Jopa pelottavaksi.

Haluan opettaa jälkikasvullemme samoja asioita, joita minulle on aikanaan opetettu. Tavoitteena on siis edelleen tehdä tästä vuodesta retkeilyn vuosi. Vaikka paljon lapsen tulon myötä muuttuukin, ihan kaiken ei tarvitse muuttua. Me voidaan silti tehdä niitä asioita, mitä tehtiin ennen lasta mutta hieman madalletulla kynnyksellä. Lähdetään retkelle vauvan kanssa olosuhteiden niin salliessa. Aloitetaan läheltä ja edetään pikkuhiljaa pidemmälle. Ihmetellään tätä maailmaa yhdessä.