20.3.2017

Täydellistä nautintoa

Kun lämpöasteita ja vesisadetta seuraa lähes kymmenen asteen yöpakkaset, niin silloin tehtävänä on tasan yksi asia: on lähdettävä hangille hiihtämään! Olen kotoisin Suomen soisimmalta alueelta, joten meiän keväiset hiihtoretket ovat aina suuntautuneet suolle. Vaikka suurin osa mun kotiseudun soista onkin ojituksen jäljiltä surkeaa rääseikköä, muutama kaunis suo on kuitenkin säilynyt ojittamattomana. Yhdelle me suunnattiin eilen mukana sukset, koirat ja tietenkin eväät.


Aluksi rimpuiltiin hetki risukossa kunnes päästiin suon laitaan. Minulle avosuon laitaan saapuminen on aina juhlallinen hetki ja siinä täytyy pysähtyä. Nauttimaan maisemista mutta myös hiljentymään ja jättämään kiire taakse. Suo on muodostonut satojen ja tuhansien vuosien aikana, sinne ei kiirettä saa viedä.

Me hiihdettiin suolla nautistellen. Välillä pysähdyttiin katsomaan seuraavaa suuntaa mutta pääasiassa vaan hiihdettiin sinne, minne mieli teki. Nautittiin pilvettömältä taivaalta killottavasta auringosta ja täysin tuulettomasta päivästä. Nautittiin hiljaisuudesta. 


Tämä oli ensimmäinen kerta, kun uskallauduttiin koirien kanssa suksille. Ajateltiin, että avosuolla on hyvä harjoitella, siellä kukaan tai mikään ei pääse yllättämään pusikosta ja meillä on enemmän aikaa reagoida koirien liikkeisiin. Oon hommannut juoksua varten juoksuvyön ja joustavan liinan ja ne toimi hyvin myös hiihtämässä. Liinaa vain jatkettiin nahkaisella hihnalla ja päähän laihettiin hihnanjakaja, jotta saatiin molemmat koirat kiinni. 

Mies sai kunnian olla vedettävänä, mä en uskaltanut laittaa mahaa alttiiksi kaatumiselle. Koirien alkuinnostuksen laannuttua mäkin olisin kyllä uskaltautunut vedettäväksi mutta vetovyön kiristäminen mahan kohdalle ei tuntunut hyvältä idealta. Meillä oli mukana myös tutkapanta, sillä suunniteltiin aluksi, että päästetään Sikukin pitkästä aikaa irti mutta koska se sai juosta tarpeeksi kiinni ollessaankin, unohdettiin irti päästäminen. Jeti oli irti risukkoiset pätkät.

Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun koirilla ei ollut uraa, jota seurata vaan niiden piti suunnistaa ohjeiden perusteella. Suunta kyllä yleensä kääntyi käskystä mutta suoraan meneminen oli vaikeampaa. Välillä sekin sujui hyvin, välillä koirat seilasivat miehen edessä sivulta toiselle suoraan-käskystä huolimatta.

Kun nälkä alkoi ilmoitella itsestään, etsittiin aurinkoinen kankaan nokka, laitettin koirat kiinni ja alettiin puuhastella nuotiota. Siinäpä aika kuluikin rattoisasti teetä keitellen, makkaraa paistellen ja aurinkoa ottaen. Koirat osasivat rauhoittua nopeasti ja varsinkin Siku nukkui ihan syvästi. Ainakin sen jälkeen, kun oli syönyt mun makkaran suoraan tikusta. Ois ilmeisesti pitänyt antaa aamulla enemmän ruokaa...





Nuotiolta kierrettiin mutkan kautta autolle. Olin niin onnellinen, päivä oli täydellinen: ilma ei ois voinut olla parempi, koirat toimivat hienosti hiihtäessä ja osasivat levätä nuotiolla, hiihtäminen oli kevyttä ja kaikki arkihuolet jäi jonnekin matkalle. Saatiin viettää koko perheen laatuaikaa ihan kiireettä. Totesin jälleen kerran, että vaikka yleisillä retkeilyreiteillä ja nuotiopaikoilla on kiva käydä, kyllä tämä on enemmän mun juttu: voi mennä minne haluaa ja tehdä tulet silloin, kun siltä tuntuu. Ja todennäköisesti ei näe ketään muuta koko päivänä.


Tällaisia päiviä pitäisi elämässä olla enemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti