10.12.2016

10. luukku - joululahjaideoita

Eilinen päivä kului joulua varten harjoitellen: katsoin neljä leffaa ja pari tuntia sarjoja Netflixistä, sillä kuume ja huono olo pakottivat sohvalle. Siellä pötkötellessä olikin aikaa miettiä joululahjoja. Mä oon jo usiamman vuoden välttänyt tavaran antamista, jos en tiedä, että tavara tulee tarpeeseen. Siksi oonkin usein kysynyt suoraan, onko jotain mitä tarvitaan. Aina on myös mahdollista sopia, että ei osteta lahjoja. Hyvä keino on kylässä ollessa kuunnella vaivihkaa, puuttuuko jotain. Tässä toki piilee se vaara, että joku muukin on huomannut saman puutteen: pikkuveljeni sai eräänä jouluna kolmelta taholta keittiöveitsiä. Kahdenkymmenen uuden keittiöveitsen omistajan on helppo hymyillä?

Listasin tähän hyväksi havaittuja tavaralahjoja sekä aineettomia annettavia.

1. Villasukat. Villasukkia ei voi koskaan olla liikaa. Paitsi ehkä mun miehellä, joka omistaa reilut kymmenen paria jalanlämmittimiä.

2. Hyvä viski (tai jokin muu laatujuoma). Hyvällä viskillä tarkoitan nyt oikiasti hyvää, amerikkalaiset litkut voi suosiolla jättää hyllyyn. Tätä lahjaa suosittelen niille, jotka ymmärtää laatujuoman päälle, ei siis helmiä sioille.

3. Kirja. Jouluna usealla on aikaa rauhoittua kirjan ääreen. Luontoihmisille (ja toisaalta myös ei-niin-luontoihmisille) suosittelen Jorma Luhdan kirjoja, joissa on äärimmäisen kauniita kuvia mutta myös pysäyttävää pohdintaa ihmisen vaikutuksesta luontoon.

4. Käsityöt. Mikäli haluat antaa jotain konkreettista, suosi lähellä tehtyjä tuotteita. Joulun alla monilla pienemmilläkin paikkakunnilla on myyjäisiä ja joulutoreja, joilta löytyy itsetehtyjä herkkuja ja käsitöitä.


5. Lahjakortilla tekemistä. Olen äärimmäisen huono lähtemään mihinkään, joten on mukava saada lahjakortti johonkin puuhaan. Kulttuurin ystävälle voi antaa esimerkiksi lippuja leffaan, teatteriin tai keikalle, liikunnalliselle puolestaan hiihtokoulua tai kiipeilykokeilun. Jotain vähän jännempää tarjoavat erilaiset pakopelit. Sukulaislapsen voi viedä vaikka Hoploppiin, uimaan tai paistamaan makkaraa.

6. Lahjakortilla herkuttelemaan. Ruuan suurkuluttajana arvostan ravintolalahjakortteja erityisen paljon mutta lahjakortteja voi antaa vaikkapa paikkalliseen juusto- tai lihakauppaan. 

7. Syötävää. Mun äiti tekee maailman parasta ruisleipää, joten viime joulun alla annettiin kaikille naapureille ruislimput. Naapurin setä ihastui leipään ikihyviksi ja toi aattona meille lakkakakun :)
Sikulle riittää lahjaksi maitopurkki, mihin on piilotettu herkkuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti