29.9.2016

Meidän paratiisi Tiomanilla

Mä en oo koskaan mieltänyt itseäni rantalomailijaksi. Itse asiassa mun käsitys rantalomista oli tähän asti hyvin negatiivinen.

Mutta.

Tiomanilla vietetyn vajaan viikon jälkeen piti nöyrtyä ja myöntää, että nyt ymmärrän rantalomien viehätyksen. Varsinkin sellaisessa paikassa, missä me saatiin lomailla.

Ennen reissua googlailtiin aika paljon sopivia saaria järkevällä etäisyydellä Singaporesta. Pulau Tioman valikoitui lopulta sen perusteella, että siellä ei ole sadekausi elokuussa eikä se ole vielä täysin turistoitunut mutta jonkun verran palveluita kuitenkin löytyy.

Seuraavaksi alkoi sopivan rannan ja majapaikan etsintä. Lopullinen päätös tehtiin varaussivuston asiakasarviointien ja sopivan hinnan perusteella. Meidän valinta oli Coconut Grove 1511 saaren itäpuolella sijaitsevalla Juara-rannalla.

Ja se oli kaikkea, mitä saatettiin toivoa.

 

  "No hurry, you are on holiday"


Näin paikan omistaja, Eat Prey Love -elokuvan tietäjäukkelia muistuttava Andy opasti meitä ensimmäisenä aamuna, kun hätäiltiin snorklausretkelle lähtöä.

Rentous oli koukuttavaa. Se tunne, kun ei tarvi tehdä yhtään mitään. Kävelin paljain varpain viisi päivää. Lenkkarit oli mukana mutta en käynyt lenkillä. Ennemmin makoilin ja luin kirjaa.

Ruoka oli hyvää ja olut kylmää. Vastapuristetun limemehun sai reilulla eurolla. Ei jaksettu vaivautua kylän muihin ruokapaikkoihin vaan käveltiin joka kerta aamupalalle, lounalle ja päivälliselle kymmenen metrin matka majan ovelta.



Meren tuijottaminen on jollain tapaa hypnoottista. Vaikka näkymät oli periaatteessa samat joka päivä, meri oli silti aina erilainen. Ja joka päivä sitä piti kuvata ja toivoa, että vielä kotona muistaisi sen tasaisen kohinan.


Lämpö ympäröi meidät ja hiekka poltti jalkapohjia. Rannalla oli siellä täällä vain yksittäisiä ihmisiä. 

Aamuisin herättiin katsomaan, kuinka aurinko nousi merestä. Päivällä puutarhassa lenteli perhosia ja illan hämärtyessä lepakoita.

Coconut Grove ihanine henkilökuntineen hurmasi meidät. Toivoisin vain, että paikka saisi pysyä rannan rakentamispaineesta huolimatta yhtä alkuperäisenä ja yksinkertaisena kuin me saatiin se kokea.

22.9.2016

Yksinhuoltajan arki

Mies on ollut usiamman päivän työreissulla ja mä oon ollut yksinhuoltajana karvalapsille. Haaveilin etukäteen kiireettömistä illoista, jolloin lenkin jälkeen istutaan poikien kanssa sohvalla (niin, Jeti voitti väsytystaistelun ja koirilla on nyt lupa olla sohvalla), juodaan teetä ja katotaan telkkarista hömppää.

Ei menny ihan niinku siinä suomenruottalaisessa ohjelmassa.

Koirat on ollu jotenkin todella rasittavia. Korvat lähti ilmeisesti miehen mukana Berliiniin: mitään ei kuulla eikä nähdä vaan tehään just niinku ite halutaan. Kumpikaan ei osaa iltaisin rauhottua vaan vinkuvat vuorotellen ulos ja sisään.


Koirat ei oo erityisen yhteistyöhaluisia silloin, kun joutuvat pesulle. Ja tietenkin nyt on pitänyt pestä molemmat. Yksin touhutessa siihen tulee sellainen jännitysmomentti, että milloin märkä koira pääsee livistämään pois kylppäristä (mies, voisitko korjata kylppärin lukon, kiitos). Siku joutui pesulle, koska päätti pyydystää myyriä kuraisesta raviojasta. Jeti joutui pesulle, koska päätti pyöriä paskassa. Erityiskiitos siis sille idiootille, joka oli vääntänyt paskat tien viereen ja jättänyt sen peittämättä.

Tällaiseen olotilaan on vain yksi parannuskeino.

P.S. Mies, tule pian kotiin. Ja muista ne tuliaiset!

18.9.2016

Epätoivo ja koppihepulit

Tämä viikonloppu on mennyt mun osalta kaikkien niiden asioiden parissa, jotka on ollut tehtävälistalla jo parisen viikkoa. Eli vihdoin oon saanut pestyä jääkaapin, tyhjennettyä ja pestyä yrttiruukut sekä haettua lyhdyt etuterassille. Kerkesin myös miehen avuksi pihatyömaalle: mulle uskottiin prosessin tärkein vaihe eli kivien ja oksien kerääminen.

Piha edistyy pikkuhiljaa: Takapihan terassi odottaa enää sivulaudoitusta, joka laitetaan vasta sitten, kun maatyöt on tehty. Pihalla on taas möyrinyt kaikki kylän miehet erinäisten koneiden kanssa. Jokaisen pikkupojan (ehkä myös isommankin) unelma! Mies on haalinut täyttömaata ja multaa ympäri pitäjää ja mä oon autuaan tietämätön, mistä mikäkin maa-aines on peräisin. 


Epätoivo pihan suhteen iski viime viikolla. Mikkään oo hyvin eikä mistään tuu mittään! Helpotti heti, kun mies merkkasi talon kiertävän kivetyksen ja lätkäsi sen. Tämähän on ihan kohta valamis! Ja ehkä siitä vielä ihan hyvä tulee :)
Oi sitä autuutta, kun kivetys on valmis eikä sisälle kantaudu enää kilotolkulla hiekkaa!

Meillä on parina aamuna ollut usiampi aste pakkasta, joten ajattelin lisätä koirien koppiin purua. Kun niitähän varmasti palelee. Kohta puolivuotias koiranpentu teki tehtävästä haasteellisen.


Jeti syö purua, Siku syö Jetiä.

Koppihepulit Sikun mahan alta kuvattuna.

Älä vie sitä säkkiä pois, jookoo?

Hyvin hepulien jälkeen unet maistuu makosalta.