3.6.2016

Tutustuminen rotuun siperianhusky


Ainahan mä puhuin, että sitten kun on oma talo, niin mä otan koiran. Tiesin, että haluan semmosen rodun edustajan, joka tykkää olla ulkona, joten koira kerrostaloasunnossa ei nappaillut. No niinhän siinä sitten kävi, että viime syyskuussa eräänä sunnuntaina lähdettiin hakemaan karvavahvistusta meiän perheeseen. Oltiinhan me jo kaks yötä nukuttu uudessa kodissa eli korkia aika oli jo!

Yritä tässä sitten viimeistellä keittiötä, kun toinen on lusikkalaatikossa
Roduksi valikoitui siperianhusky ja nimi Siku päätettiin kasvattajan ovella (ois ehkä kandennu päättää vähän aikaisemmin, niin joku ois jo silloin voinu kehottaa toistamaan nimen nopiasti peräjäläkeen...).

Virtaa karvaläjässä oli neljän pienen kylän verran mutta onneksi koiran pystyi päästämään heti takaovelta irti metsään. Siellä sinkoillessa se vähän rauhottui.


Toinen takuuvarma energianpurkaja on naapurin Jopo, joka tuli muutaman kerran omatoimisesti meille leikkimään ja siitä lähtien ollaankin oltu kavereita. Helppoa lenkitystä varsinkin pakkaskelillä: koirat pihalle heijastinliivit ja vilikkuvalot päällä ja ite juomaan teetä keittiön pöydän ääreen. Niin kauan kaikki hyvin, kun liiketunnistinvalo palaa.







Välillä kyllä miettiin, että minkä kauriin, ketun ja kuuron pirun yhdistelmän se kasvattaja meille möi. On ollut sen verran korkiat loikat ja valikoiva kuulo. Nykyään yhteiselo sujuu jo mallikkaasti ja koira tottelee niin kauan kun piät nyrkin täynnä palvattua hevosenlihaa.
 
Ai sulla oli herkkuja? No kyllä mä sitten voin kävästä siellä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti