6.3.2019

Koiria, töitä ja treeniä!

No moro, hengissä ollaan! Hiljaisuutta kesti tällä kertaa ennätyspitkään. Viimeksi kirjoittelin ylirasitustilasta ja oikeastaan sen takia hiljaisuutta kesti näin keväälle asti. Viime vuosi oli raskas, niin fyysisesti huonosti nukutujen öiden takia kuin henkisestikin. Tapahtui kaikkea kurjaa ja huolehtijana huolehdin sitten kaikkea sitä. Mutta kun vastaan tulee se hetki, jolloin kurja ei enää riitä kuvaamaan tilannetta, on pakko lopettaa murehtiminen ja alkaa nauttia elämästä. Koska jos alkaisin miettiä niitä elämän paskimpia asioita, pää ei enää kestäisi.

Loppuvuodesta ei oikeastaan jäänyt mitään mieleen. Olin väsynyt. Joulun ajan söin suklaata ja nukuin. Kävelin paljon. Vähitellen olo alkoi taas helpottaa. Nyt energiaa tuntuu taas olevan ja se on hyvä, koska edessä on ihan äärettömän paljon kivoja asioita!

Mistä aloittaa? Ehkä siitä tärkeimmästä eli perheenlisäyksestä! Jeti sai viikko sitten kaverikseen siskonsa Nanun. Nanu on todella paljon Jetin oloinen ja näköinen, vain hieman aktiivisempi. Vetohommat sujuu tällä kaksikolla tosi kivasti, kun vauhdit passaavat hyvin yhteen. Suurin syy toiseen koiraan oli se, että me ei olla enää kotona yhtä paljon kuin vauvavuotena ja tuntui kurjalta ajatukselta, että Jeti olisi päivät yksinään. 
Aurinko- ja koiraenergiaa

Toinen huippujuttu on mun uusi työ! Kokeilin viime syksynä mun vanhaa työtä muutaman kuukauden ja se oli varmasti osasyy väsymykseen. Työ ei ollut minua varten. En löytänyt motivaatiota tehdä sitä. Koko ajan ahdisti, kun pitäisi tehdä mutta en saa aikaiseksi. Nämä ajatukset olivat olleet olemassa jo ennen lapsen syntymää mutta nyt ne palasivat vahvempina. Niinpä mietin, mitä haluaisin tehdä. Mikä on mun intohimo? Vastaus oli lopulta selvä. Niin selvä, että ihmettelen, miten en sitä aikaisemmin ollut keksinyt. No liikkuminen tietenkin! Niinpä aloitin alkusyksystä personal trainer -koulutuksen ja kuukauden päästä valmistun. Koulutus on ollut ihan mahtava, on ollut niin siistiä opiskella liikkumista, ruokavaliota ja hyvinvointia. Ja vielä siistimpää on ollut päästä käytännön töihin. Se tunne, kun et tunne olevasi töissä, on parasta! 
Töissä voi muun muassa juosta poluilla!

Mitä sitten omiin treeneihin? Kuten kerroin, loppuvuosi meni todella kevyesti. Saatoin käydä kerran viikossa salilla tai sitten en. Saattoi mennä monta viikkoa, että en tehnyt muuta kuin kävelin. Nyt juoksun määrä on lisääntynyt ja tehot koventuneet. Ja hyvä näin, sillä ensi kesälle on haasteellinen tavoite: NUTS YlläsPallas -polkujuoksutapahtumassa 55 km rykäisy :D Siihen saa jo vähän treenatakin! Voisin kirjoitella paremmalla ajalla lisää mun treeneistä ja sykerajatestistä, missä kävin kuukausi sitten. 

Nyt pinnasängystä kuuluu mölinää, on mentävä! Pikaisiin kuulumisiin ;)

18.10.2018

Ajatuksia väsymyksestä ja alipalautumisesta

Omaa toimintaa kannattaa aika ajoin tarkastella ihan oikeasti objektiivisesti. Ainakin mun somessa on viime kuukausina puhuttu paljon palautumisesta, levosta ja ylipäätään kuormittumisesta. Aihe on ihan tosi mielenkiintoinen vaikka on tuntunut, että kaikki on ollut jo tuttua asiaa. Kyllähän mä osaan levätä! Kunnes viides flunssa vajaassa vuodessa (plus monet muut epämääräset oireet) pakotti lepäämään ihan huolella. Oli nöyrryttävä ja todettava, että perkele, väärässä olin. Elimistö on koko ajan ja on ollut jo pidemmän aikaa ylikierroksilla ja rasittuneena.

Osittain tämä on varmasti tullut lapsen saamisen myötä. Yöunet ovat mitä ovat eikä niihin voi täysin vaikuttaa mutta on syytä kurkata peiliinkin. Turhan monena iltana olen jäänyt vain koomaamaan vaikka olisi pitänyt mennä nukkumaan. Päivisin ei oikein ole aikaa hengähtää, lapsemme kun on aika eläväinen. Liikunta onkin ollut mulle se aika, jolloin saan keskittyä vain yhteen asiaan. Tämä on vähän rauhoittanut pään sisäistä hulinaa mutta toisaalta olen vain aiheuttanut kropalle lisää kuormaa. Varsinkin kovatehoinen liikunta on elimistölle stressitila.

Olen viime aikoina opiskellut jonkin verran treenien ohjelmointia ja todennut, että olen tehnyt paljon asioita myös siellä väärin. Kuten viimeksi kirjoittelin, olen tehnyt treenisuunnitelman, jossa tehoiltaan erilaiset viikot vaihtelevat: kevyt-keskiraskas-raskas, joiden jälkeen tulee palauttava viikko, jolloin tehot tai määrät pudotetaan puoleen. Kuten eräs minua viisaampi on todennut, että jos koko ajan treenaa kovaa, ei tiedä kovaa treenaamisesta mitään. Jotta kehosta saa oikeasti kaiken irti, on sen annettava ensin levätä ja toipua.

Monesti levon ja palautumisen yhteydessä puhutaan oman kehon ja olotilan kuuntelusta. Siinäkin ajattelin olevani hyvä ja toisaalta olinkin. Olen monta kertaa viimeisen puolen vuoden aikana huomannut, että olo ei ole "normaali" mutta en ole kuitenkaan osannut tehdä asialle mitään. En ole tajunnut, että kyse on yksinkertaisesti väsymyksestä ja alipalautumisesta. Ja vaikka olisinkin ollut ihan väsy niin olen ajatellut, että teen tämän kotijutun/ treenin/ mitä ikinä ja lepään sitten. Väärin! Jos koet olevasi väsynyt niin lepäät heti, kun siihen on mahdollisuus. Ei huomenna vaan tänään ja mieluiten heti nyt.
Jeti näyttää mallia

Onneksi keho on viisas. Jos mieli ei tajua niin lopulta keho lyö stopin, jonka jälkeen on pakko levätä. Mä otin kuukauden lähes totaalilepoa. Kävin lyhyillä kävelyillä ja tein hyvin kevyesti keskivartalon syvien lihasten aktivointia. Mikä tärkeintä, olen opetellut tietoisesti hidastamaan pään sisäistä hulinaa, joista ainakin osa on itseaiheutettua. Suosittelen kaikille edes muutaman kerran päivässä kiinnittämään huomiota hengitykseen.

Mikä nyt on muuttunut? Palasin tämän viikon alussa treeneihin. Salilla huomasin heti, että keho toimii ihan eri tavalla. Hermotus ja aineenvaihdunta pelittävät jälleen. Treenin jälkeen oli fyysisesti väsy mutta mieli oli ihanan kirkas ja täynnä energiaa. Ennen tilanne oli päinvastoin. Eilen pyöräilin töihin ja takaisin. Päivästä tuli suunnitelmien muutoksen takia tuplasti rankempi kuin olin suunnitellut ja se tuntuu nyt. Siksi tämän päivän PK-lenkki jää välistä ja käyn työkaverin kanssa lyhyellä kävelyllä. En siis lähde väkisin tekemään ohjelmoitua treeniä, jos keho tuntuu väsyneeltä.
Hyvä fiilis treenin jälkeen!

Ja ei, vaikka kuulostaa, että nyt on kaikki hanskassa ja elämä raiteillaan niin saan olla koko ajan tarkkana, että lepään ja rauhoitun tarpeeksi. Kierrokset nousee huomaamatta ja mä tänään vielä treenaan vaikka vähän painaa ja lepään sitten viikonloppuna. Mutta otan tämän oppimisprosessina, jossa voin kehittyä koko ajan.

Kivaa loppuviikoa sulle! Jos tuntuu, että vauhtia on vähän liikaa niin tee kuten me ja lähde retkelle! :)
Parasta on tietenkin makkaranpaisto!

5.9.2018

Pitkän tähtäimen treenisuunnitelma

Syksy on täällä ja silloin on aina aika aloittaa uudestaan. Tänä syksynä vanhat työt alkoivat hetkellisesti reilun vuoden tauon jälkeen, tulevaisuuden työkuviot saivat suunnan ja muutaman viikon rentoilun jälkeen on aika aloittaa jälleen treenit. Tämän syksyn treenit ovat siitä historialliset, että ensimmäistä kertaa ikinä olen laatinut itselleni pitkän tähtäimen treenisuunnitelman!

Huomasin kesällä, että sain paljon enemmän treenimotivaatiota, kun tiedossa on jokin tapahtuma. Niinpä ensi kesällekin on luvassa juoksutapahtum(i)a ja sitä silmällä pitäen laadin itselleni treenisuunnitelman näillä periaatteilla:

Ihan ensin jaoin tulevan vajaan vuoden neljään jaksoon, joilla jokaisella on oma tavoitteensa. Syksyn tavoite on saada voimaa ja kehittää peruskestävyyttä. Alkuvuosi käytetään yhä PK-treeneihin ja pidennetään lenkkejä. Voiman painotus vähenee hieman. Keväällä ja kesällä keskitytään juoksuun ja lajinomaisiin treeneihin. Näiden jaksojen sisällä olen jaksottanut viikot neljään eli tasoltaan kevyet, keskiraskaat, kovat ja palauttavat viikot vaihtelevat.

Saliohjelma päivitettiin eilen PT:n kanssa ja se sisältää tällä hetkellä muun muassa mavea, pystypunnerrusta, maljakyykkyä sekä erilaisia keskivartalon harjotteita. Syksyllä on aika myös keskittyä ihan oikeasti PK-treeneihin. Mulla on aina vaikeuksia pitää sykkeet tarpeeksi matalalla, varsinkin juostessa. Koska onhan se vaan niin kivaa juosta täysillä :D
Kattokaa nyt mikä polku! Eihän tässä voi himmailla!

Valtaosa syksyn treeneistä on siis PK-alueella. Tarkoituksena olisi harrastaa monipuolisesti eri lajeja, ei vain juoksua. Erityisesti työmatkat aion hyödyntää pyöräillen, jolloin yhteen suuntaan saa kivan tunnin treenin. Toivon myös, että ensi talvesta tulee yhtä hieno hiihtotalvi kuin viime talvi ja pääsisin jo aikaisin hiihtämään. Ostettiin viime talvena karvapohjasukset perinteiseen hiihtoon eli hiihtäminen voisi jopa onnistua PK-sykkeillä.

Alkusyksystä viikossa on kaksi PK2-lenkkiä ja yhdestä kahteen salitreeniä. Näiden varsinaisten treenien lisäksi yksi tai kaksi palauttavaa PK1-lenkkiä (eli kävelyä Jetin kanssa), lyhyt coretreeni sekä kehonhuoltoa. Ohjelmoin siis kehonhuollonkin treeniohjelmaan, että se tulee varmasti tehtyä. Palauttavilla viikoilla treenimäärä on noin puolet muihin viikkoihin verrattuna ja silloin keskitytään enemmän kehonhuoltoon. Näiden lisäksi on tietenkin kaikkein tärkein eli lantionpohjatreenit! Yritän pitää ohjelman alkuun suhteellisen kevyenä, jotta into ei vain lopahtaisi. Ja vaikka intoa löytyisikin, niin täytyy muistaa, että elämään pitää mahtua muutakin, esim. perhe ja työ :D

 Semmoisella setillä lähdetään tähän syksyyn! Tarviiko sanoa, että olen vähän intopiukeana!?

19.8.2018

Rokua TrailRun - ensimmäinen juoksutapahtuma!

Tänään oli mun liikuntahistoriassa tärkeä päivä, kun osallistuin ensimmäistä kertaa mihinkään liikuntatapahtumaan! Lyhyesti päivästä voisi todeta, että oli kivaa, nautinnollista ja hieman pahoinvoivaa :D

Herättiin kuuden jälkeen aamulla ja suunnitelmissa oli saada kaikki mahdollisimman valmiiksi ennen pojan heräämistä. Noh, sain hätäseen silmät auki, kun pojan huoneesta alkoi kuulua mölinää. Tissiteltiin ja syötiin aamupuurot ja päästiinkin ihan ajoissa matkaan. Matkalla söin vielä vähän eväsleipää mutta sen verran jännitti, ettei ruokahalua oikein ollut.

Numerolaput haettiin Rokuan kylpylästä, missä myös odotettiin hetki ennen kuin oli aika siirtyä lähtöpaikalle. Kirosin lähtöpaikalle kävellessä, että sykemittari ei toimi, kun sen mukaan syke oli 163. Hetken aikaa sitä tuijotettuani tajusin, että ei, ihan oikein se näyttää :D Pikkusen siis jännitti!

Arvoin koko aamun, että laitanko pitkät trikoot vai shortsit ja onneksi päädyin shortseihin. Ilma lämpeni aamupäivällä nopeasti, kun aurinko alkoi paistaa. Muutenkin sää oli ihan täydellinen juoksuun: aurinko paistoi mutta tuuli viilensi kivasti.

Tasan kello kymmenen lähdettiin matkaan ja vaikka olin jättäytynyt jo lähtöalueella jälkipäähän porukkaa niin juoksijoita meni ohi molemmin puolin. Onneksi kuitenkin maltoin lähteä tarpeeksi hitaasti liikkeelle ja kävelin pienetkin ylämäet. Heti alkumatkasta hoksasin, että ylämäet oli mulle helppoja. Jaksoin tunkata hyvin eikä jaloissa loppunut missään kohtaa voima. Salitreeni siis todellakin kannattaa!
Ylämäissä kyllä hengästytti kovasti mutta jaloissa riitti voimaa

Ekat seitsemän kilometriä olivat melko mäkistä eli kävelyä tuli aika paljon. Syke huiteli kuitenkin koko ajan reilusti vauhtikestävyyden ylärajoilla. Tulin jonkin matkaa toisen naisen kanssa ja se vihdoin toi rentoutta juoksuun, kun sain hetken jutella ihan muista asioista. Lisäenergiaa sain myös tutuista kannustajista, kun mies ja poika olivat tulleet reitin varrelle. Kerroin nopeasti, että hyvin jaksaa ja sain kuulla, että poika oli vilkutellut kaikille juoksijoille :) 

Ennen ekaa huoltoa matkaseura jäi ylämäessä jälkeen. Huollossa (7 km) otin ekan geelin ja vähän tarjolla ollutta urheilujuomaa. Matkan aikana hörpin lötköpulloista vettä, johon olin lisännyt vähän suolaa. Huolto oli Pookivaaran kohdilla ja sen jälkeen olikin mukavaa laskua aina Pitkäjärvelle asti. Muutenkin huoltojen väli oli reitin kivoin osuus, kun kuljettiin kansallispuiston alueella: polku oli tosi helppokulkuista ja maisemat hienoja! Erityisesti Suomen syvin suppa, Syvyydenkaivo, oli mahtava. Matka siis eteni eikä missään tuntunut pahalta.

Ennen toista huoltoa (14 km) otin toisen geelin ja huollossa taas urheilujuomaa. Huollossa oli taas ihanat tutut kannustajat ja siitä olikin hyvä lähteä viimeiselle seitsemälle kilometrille. Sain heti huollon jälkeen perääni naisen, jonka kanssa tultiin yhtä matkaa seuraavat viisi kilometriä. Vauhdit menivät hyvin yksiin vaikka välillä tuntui, että en pysy perässä. Polar kuitenkin piippasi tasaisin väliajoin uuden kilometrin taittumisen merkiksi ja kun alettiin olla viimeisillä kilometreillä niin uskalsin vähän nostaa vauhtia.

Otin viimeisen geelin varmaan kolme kilometriä ennen maalia ja sainkin siitä kivasti lisäenergiaa loppuun. Kilometrit 17-20 olivat reitin teknisesti haastavimmat mutta onneksi jalka vielä nousi enkä kaatunut. Jossain vaiheessa matkaseura jäi ylämäessä. Kun kyltti kertoi maaliin olevan enää kilometrin, niin päätin, että nyt täytyy polulle jättää kaikki, mitä vielä irti on otettavissa. Oli mahtava tunne, että jaksoin vielä kiihdyttää vaikka matkaa oli takana jo enemmäin kuin koskaan aikaisemmin! Puoli kilometriä ennen maalia otin kiinni miehen ja kannustin häntäkin loppukiriin. Hän lähti mukaan ja yhdessä tultiin maaliin! Viimeiset sadat metrit tuntuivat todella pitkiltä ja raskailta mutta äkkiä maali oli edessä ja sain rojahtaa pojan ja miehen jalkoihin!
Ilme kertoo kaiken

Mä tässä hetken levähdän

Aika oli 2 h 47 min ja olen siihen ihan älyttömän tyytyväinen! Etukäteen ajattelin, että jos pääsen kolmeen tuntiin niin se on kova juttu. Aikaakin parempi on se, että jaksoin juosta hyvin koko matkan eikä missään vaiheessa tullut totaaliuupumusta. Päinvastoin, jaksoin vielä lopussa kiristää. Erityisen iloinen olen myös siitä, että keskivartalo ja lantionpohja pitivät hyvin eivätkä ole kipeytyneet juoksun jälkeen olleenkaan.

Maalintulon jälkeen keräilin hetken itseäni ja olin pojan pussattavana, minkä jälkeen lähdettiin köpöttelemään hotellille. Ilmottautumismaksuun kuului kylpylän käyttö ja ruokailu hotellilla. Suihkun jälkeen ei oikeastaan ollut nälkä mutta ajattelin, että nyt pitää tankata, että palautuminen lähtee käyntiin. Noh, ruokaa ottaessa iski tuskanhiki ja oksettava olo eli lopulta söin kymmenen palasta ananasta ja yhden meetvurstisiivun. Kaikki annettavissa oleva siis todellakin jäi polulle!
Onnittelupusut pieneltä kannustajalta <3
Kokonaisuudessaan ihan mahtava kokemus ja olen ylpeä itsestäni, että kaikista haasteista huolimatta pystyin juoksemaan elämäni pisimmän matkan vain reilu vuosi synntyksen jälkeen. Nyt vain toivotaan, että ruokahalu palautuisi ja voisin syödä kaapissa odottavat suklaat :D

15.8.2018

Juoksu lähestyy, paikat (ja mieli) prakaa

No niin, se olisi kisaviikko! Sunnuntaina on edessä ensimmäinen juoksutapahtuma ja olo on kaikkea muuta kuin varma ja rento. Viime viikon Kainuun reissulla kannoin poikaa rinkassa Vuokatinvaaran kivikoissa ja vasen jalka kipuili muutaman päivän. Erityisesti jalkapohjan kalvot ja pohjelihas olivat jumissa mutta sain ne auki venyttelemällä, rullailulla ja hieromalla jalkapohjaa pallolla lattiaa vasten. Nyt kuitenkin oikea jalka on alkanut oireilemaan: kaikki nilkan ja pohkeen kalvot ovat jostain syystä tosi kireällä, mistä syystä polvi kipuilee. Aikaisemmin tähän vaivaan on auttanut nilkan kinesioteippaus ja sitä pitänee testata nytkin.

Vaikka kuinka aikaisemmin kehuin juoksevani monipuolisesti ilman treeniohjelmaa, niin nyt juoksutapahtuman lähestyessä olen alkanut katumaan, että miksi en treenannut säännöllisemmin, monipuolisemmin ja yleensäkin fiksummin! Tuntuu, että kaikki lenkit ovat olleen liian pitkiä ja liian kovatehoisia. Olisi ollut fiksumpaa juosta useammin mutta lyhyempiä lenkkejä. Peruskestävyyttä on tullut ihan liian vähän, minkä huomaa siitä, että sykkeet hyppäävät tosi nopeasti vauhtikestävyyden puolelle.

Ensi viikolla odottaa töihin paluu muutamaksi kuukaudeksi ja se puolestaan näkyy yöunissa. Minulla harvemmin on nukkumisen kanssa ongelmia mutta tällä viikolla olen heräämisen jälkeen nukahtaminen on kestänyt tosi kauan. Olen nauttinut äitiyslomasta todella paljon ja vasta nyt olen huomannut, kuinka paljon työ on aiheuttanutkaan stressiä. Nykyinen työni ei ole intohimoni ja sen huomaa motivaatiossa. Onneksi syksylle on luvassa jotain uutta ja todella siistiä, mitä en malttaisi odottaa! Jätän teidät vielä jännittämään! ;)

Huh, pää on siis aika tavalla täynnä epäileviä ajatuksia. Jospa ne häviäisivät viikonloppuun mennessä! Toivottakaa tsemppiä sunnuntaille!
Jospa tämän karvaperseen tuijottelu rentouttaisi :D